• Viron taistelu sikaruttoa vastaan yhä epätoivoisempaa: Nyt epäillään jo Venäjää ja Valko-Venäjää agroterrorismista

    EU-komissio joutuu jarruttelemaan kaikkein rajuimpia ehdotettuja vastatoimia.
    Tilaajalle
    Villisiat levittävät afrikkalaista sikaruttoa Virosta muualle Eurooppaan. Kuvan villisiat ovat kotieläimiä.
    Villisiat levittävät afrikkalaista sikaruttoa Virosta muualle Eurooppaan. Kuvan villisiat ovat kotieläimiä. Kuva: Petteri Kivimäki
    Maatalous|Eläintaudit
    1.10.202507:00
    Tapio Nurminen
    Bryssel

    Viro yrittää saada EU:lta ja muilta jäsenmailta tukea taistellessaan nopeasti leviävää afrikkalaista sikaruttoa (ASF) vastaan. Kymmeniätuhansia sikoja on jouduttu lopettamaan, eikä tilanteen odoteta nopeasti rauhoittuvan.

    Villisiat ovat ASF:n keskeisimpiä levittäjiä. Viro yrittää nyt kaikin keinoin vähentää maan suurta noin 35 000 villisian populaatiota.

    ”Virolaiset esittivät EU:n maatalousministerien syyskuun kokouksessa, että ASF:n vuoksi metsästettävien villisikojen lihan myyntiä helpotettaisiin. Se kuulemma houkuttelisi sekä virolaisia että myös muualta Euroopasta tulevia metsästäjiä”, kokousta seurannut MT:n diplomaattilähde kertoo.

    ASF ei tartu ihmiseen.

    EU-komissio torjuu ajatuksen. Tauti voi levitä muun Euroopan sikaloihin, jos ruttoa kantavien villisikojen lihan myyntiä ja erityisesti vientiä lisätään.

    ASF ei tartu ihmiseen. Ei edes silloin, jos ihminen syö tai käsittelee tartunnan saaneen eläimen lihaa, mutta ihminen voi levittää tautia eteenpäin sikoihin.

    ASF voi levitä Virosta helposti myös Pohjoismaihin. Kuvan sikala on Ruotsista.
    ASF voi levitä Virosta helposti myös Pohjoismaihin. Kuvan sikala on Ruotsista. Kuva: Nina Nilsson

    Sitä, onko metsästetyissä eläimissä ja niiden myyntiin tulevassa lihassa sikaruttoa, on mahdotonta kontrolloida. Lisäksi jos väkeä tulee paljon muualta Euroopasta Viroon villisikametsälle, taudin leviämisriski kasvaa.

    Viro yrittää haalia villisian metsästäjiä myös Suomesta.

    Viro toivoo, että myös Suomesta osallistuttaisiin villisikojen tehometsästykseen. Suomen viranomaiset yrittävät vaikuttaa siihen, että metsästysmatkoihin liittyvät riskit tiedostettaisiin ja matkoja vältettäisiin.

    ”Villisiat ovat fiksuja eläimiä. Ne reagoivat tehometsästykseen nopeasti siirtymällä Virosta muualle Baltiaan ja sieltä edelleen Keski-Eurooppaan”, maatalousministerien kokousta seurannut komission asiantuntija kertoo. Hänellä ei ole valtuuksia kommentoida asiaa omalla nimellään.

    Virossa epäillään, että tautia kantavia villisikoja ajetaan maahan Valko-Venäjältä.

    ”Me ymmärrämme kyllä, että tilanne Virossa on katastrofaalinen. Se muuttuu kuitenkin vain pahemmaksi, jos esimerkiksi metsästämistä ei hoideta hallitusti”, asiantuntijalähde painottaa.

    Lisää aiheesta
    • Afrikkalainen sikarutto on sioille ja villisioille tappava tauti, joka ei tartu ihmisiin.

      Eläintaudit | Viro suojelee sikojaan järein toimin: Jo 21 tilaa oleskelukiellon piirissä

    Virossa ja muualla Baltiassa liikkuu huhuja, joiden mukaan ASF-epidemia olisi myös ainakin osittain Venäjän ja Valko-Venäjän hybridivaikuttamisesta. Sikaruttoa kantavia villisikoja ajetaan EU-rajan yli Viroon ja tehdään näin kaikki voitava, jotta tauti leviäisi eteenpäin.

    Sikataloudella on keskeinen merkitys Viron huoltovarmuuden kannalta.
    Sikataloudella on keskeinen merkitys Viron huoltovarmuuden kannalta. Kuva: Johannes Tervo

    ”Tällaisen agroterrorismin mahdollisuutta ei suljeta pois”, aiheesta hyvin perillä oleva MT:n diplomaattilähde Brysselissä korostaa.

    Omalla sikataloudella on keskeinen merkitys Viron huoltovarmuuden kannalta. Muutama viikko sitten virolaisissa medioissa kerrottiin, että maa on menettänyt ASF:n vuoksi viidenneksen sioistaan.

    Helposti leviävästä taudista huolimatta Virossa suunnitellaan uusia sikalainvestointeja, jotta tuotantomäärät saataisiin nopeasti entiselle tasolle ja riippuvuus tuontilihasta vähenisi.

    Lisää aiheesta
    • Ruokaviraston ASF-tiimi on tehnyt pitkään töitä afrikkalaisen sikaruton parissa. Yhteiskuvaan Helsingin Viikissä 22. syyskuuta ehtivät erikoistutkija Jonna Kyyrö (vas.), jaostopäällikkö Miia Kauremaa, jo eläkkeelle jäänyt erityisasiantuntija Leena Oinonen sekä erityisasiantuntia Susanna Pesonen.

      Eläintaudit | Yli vuosikymmen tautisuojauksen etulinjassa – Ruokaviraston tiimi sai vuoden sikateko -tunnustuksen

    • ASF-harjoitus järjestettiin Lappeenrannassa viime kesänä. Raatoja etsivien henkilöiden piti etsinnän jälkeen pestä jalkineet tarkasti ja liottaa niitä desinfiointiliuoksessa.

      Eläintaudit | ASF-harjoitus osoitti: Raatojen siirtely tautiriski, metsästäjät kaipaavat selkeitä ohjeita – ”Piru piilee yksityiskohdissa”

      Tilaajalle
    • Virossa sikaruttoa on todettu kymmenillä tiloilla. Kuvituskuva.

      Eläintaudit | Sikarutto on tuhonnut viidenneksen Viron sikatuotannosta – Atria Viro suunnittelee jo uusia investointeja, kertoo virolaismedia

    Artikkelin aiheet
    afrikkalainen sikarutto
    Viro
    agroterrori
    EU-komissio
    villisiat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle