ASF-harjoitus osoitti: Raatojen siirtely tautiriski, metsästäjät kaipaavat selkeitä ohjeita – ”Piru piilee yksityiskohdissa”

Metsästäjien osaaminen ja paikallistuntemus nousivat arvoonsa, kun Lappeenrannassa harjoiteltiin viime kesänä afrikkalaisen sikaruton varalta.

”He tuntevat maaston, villisikojen liikkumisen ja omaavat tarvittavat varusteet”, kiittelee asiantuntijaeläinlääkäri Kati Näsärö Suomen Sikayrittäjät ry:stä. Hän esitteli harjoituksen sujumista webinaarissa torstaina 28. elokuuta.

Lappeenrannan kuvitteellinen tilanne oli, että maastosta oli löytynyt yksi ASF:ään kuollut villisika.

Harjoituksen järjesti Suomen Sikayrittäjät ry yhteistyössä Ruokaviraston, Suomen riistakeskuksen ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston kanssa.

Harjoituksen niin sanotut pelaajat olivat eläintautiviranomaisia ja paikallisia metsästäjiä.

Webinaaria kuunnellessa kävi selväksi, että vastaavia tarvitaan lisää eri puolilla Suomea.

”Harjoitukset konkretisoivat taudin seuraukset ja hävittämisen vaatimukset”, Näsärö kertoi.

Yksi tärkeimmistä harjoituksesta tehdyistä havainnoista on, että metsästäjät kaipasivat selkeämpää perustelua sille, miksi jokin asia tehdään, sanoi neuvotteleva virkamies Eero Rautiainen maa- ja metsätalousministeriöstä.

Afrikkalaista sikaruttoa (ASF) ei toistaiseksi ole todettu Suomessa, mutta riski taudin leviämiseksi kasvaa koko ajan.

”Sanonta ’piru piilee yksityiskohdissa’ pitää tässäkin paikkansa, mutta kun yksityiskohtiin varaudutaan hyvissä ajoin, kiusallisia yllätyksiä on vähemmän”, Rautiainen kommentoi harjoituksen tärkeyttä.

Harjoituksessa oli erilaisia tehtäviä, joista ensimmäinen oli eläintautiviranomaisen pitämä bioturvakoulutus metsästäjille.

Metsästäjät antoivat koulutuksesta palautetta: toimintatavat olisi hyvä perustella viruksen ominaisuuksien kautta, opastuksen pitäisi olla käytännönläheistä ja ammattisanastoa pitäisi välttää.

Seuraavaksi laadittiin suunnitelma kuolleiden villisikojen etsimiseksi maastosta. Lappeenrannassa alue oli runsas viisi hehtaaria metsää eli suhteellisen pieni alue todelliseen ASF-tilanteeseen verrattuna.

Harjoituksessa ei otettu huomioon sitä, miten etsintäalueella mahdollisesti olevia villisikoja ei karkotettaisi muualle, jolloin ne levittäisivät tartuntaa. Todellisuudessa tämäkin asia on huomioitava.

Sitten lähdettiin maastoon etsimään villisikojen raatoja.

”Havaittiin, että osalla etsijöistä oli jalkineet, joita ei voinut puhdistaa eikä pesupaikoissa aina huomioitu likaisen ja puhtaan alueen erottelua”, Näsärö kertoi.

Lisäksi keskusteltiin muun muassa siitä, että raatojen etsimisessä koirista olisi hyötyä.

Kyösti Autio (vas.) ja Tuukka Vuorinen toivat pressuun käärityn ”villisianraadon” pois metsästä.  Kuva: Eija Vallinheimo

Täytetyt juuttisäkit toimittivat raatojen virkaa harjoituksessa. Näitä ”raatoja” nostettiin ahkioon kuljetettavaksi pois metsästä. Harjoituksessa kävi ilmi, että nostelu on raskasta ja riskialtista, koska raato sotkee paikkoja eli levittää virusta.

Lisäksi pohdittiin, mitä pitäisi tehdä raadon alla olleelle maalle: pitäisikö se esimerkiksi poistaa vai kalkita?

Etsijöillä oli vaikeuksia riisua suojavarusteet pois niin, etteivät varusteet aiheuta tautiriskiä, Näsärö kertoi. Asia vaatisi koulutusta ja harjoittelua.

Suuren joukon hallinnointi on oma kokonaisuutensa. Tavoitteiden, aikataulujen, huollon ja motivaation lisäksi jossain vaiheessa eteen tulevat myös korvauskysymykset, Rautiainen sanoi.

”Nämä kuuluvat luonnollisesti Ruokaviraston toimintaan, mutta on hyvä miettiä, kenellä on motivaatio osallistua, kun etäisyys alkaa kasvaa.”

”Lopulta jokainen etsijä on itse vastuussa siitä, tuleeko raatoja etsittyä – myös ojista, kuopista ja tiheistä kuusikoista. On arvioitava, mikä on realistista yhden ihmisen työpanokselle ja kestolle”, Rautiainen jatkoi.