• Ruokavirasto suosittelee jatkamaan villisikojen metsästystä aktiivisesti etenkin Etelä-Pohjanmaalla

    Villisikakannan leviäminen keskeisille siantuotannon alueille herättää Ruokavirastossa erityistä huolta.
    Villisikaa metsästetään pääasiassa kyttäämällä tai ajojahdilla.
    Villisikaa metsästetään pääasiassa kyttäämällä tai ajojahdilla. Kuva: Johannes Wiehn
    Metsä|Eläintaudit
    27.8.202520:30
    Eija Vallinheimo

    Afrikkalainen sikarutto (ASF) leviää huolestuttavasti Euroopassa. Sitä on myös naapurimaissamme Virossa ja Venäjällä.

    Villisikakannan leviäminen keskeisille sikatuotannon alueille herättää erityistä huolta. Maa- ja metsätalousministeriön villisikatyöryhmä on aiemmin linjannut, että villisikakanta tulisi saada vähennettyä puoleen siitä, mitä se oli vuonna 2024. Myös villisikojen leviäminen uusille alueille tulisi estää.

    Ruokavirasto suosittelee tiedotteessa, että villisikojen aktiivista metsästystä tulisi jatkaa koko maassa ja aivan erityisesti Etelä-Pohjanmaan alueella, missä on laajaa sikatuotantoa.

    Afrikkalaisen sikaruton torjunnalle on tärkeää, että myös taudin esiintymistä luonnonvaraisissa villisioissa seurataan jatkuvasti.

    Afrikkalaisen sikaruton torjunnalle on tärkeää, että myös taudin esiintymistä luonnonvaraisissa villisioissa seurataan jatkuvasti. Näytteitä toivotaan sekä metsästetyistä että kuolleena löytyneistä eläimistä.

    Luonnonvarakeskuksen (Luke) raportin mukaan Suomen villisikakannan koko oli tammikuussa 2025 vähän alle 2 500 yksilöä. Kanta-arvio viittaisi villisikakannan jälleen kasvavan muutaman vuoden pienenemisen jälkeen.

    Kuolleesta tai sairaaksi epäillystä villisiasta tulee ilmoittaa nopeasti kunnaneläinlääkärille, jotta eläin saadaan tutkittavaksi.

    Ruokavirasto kannustaa lähettämään näytteet myös kaikista metsästetyistä villisioista. Virustutkimusnäytteiden lähettämisestä maksetaan näytepalkkio (40 euroa) ja naarasvillisiasta vielä lisäpalkkio (60 euroa), jos näytteeksi lähetetään myös pala kohtua. Palkkion saamiseksi tulee lähettää lasku Ruokavirastoon. Palkkio maksetaan joko metsästäjälle tai metsästysseuralle.

    Lisää aiheesta
    • Afrikkalaista sikaruttoa on havaittu monessa Euroopan maassa. Suomessa sitä ei ole vielä koskaan tavattu.

      Erä | Afrikkalainen sikarutto jatkaa leviämistään, mutta jahtimatkat ulkomaille jatkuvat edelleen – Viron jahtien suosio on hiipunut

      Tilaajalle
    • Päivän aikana harjoiteltiin afrikkalaiseen sikaruttoon kuolleen villisian tuontia pois metsästä.

      Eläintaudit | ASF-harjoitus paljasti valtavan urakan, jonka afrikkalainen sikarutto toisi mukanaan

      Tilaajalle
    • Villisika aiheuttaa tällä hetkellä suuria riskejä maataloudelle ASF:n eli afrikkalaisen sikaruton leviämisuhan takia.

      Erä | Villisikakanta hivuttautui jälleen kasvu-uralle

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua