• Analyysi: Tarjouksia metsästävät ruotsalaiset heikensivät Atrian tulosta

    Ruotsista löydetyllä sikarutolla ei kuitenkaan ole erityisen suurta merkitystä, sillä maasta ei ole vientiä Kiinaan.
    Tilaajalle
    Ruotsissa kuluttajat katsovat nyt tarkkaan hintaa. Arkistokuva.
    Ruotsissa kuluttajat katsovat nyt tarkkaan hintaa. Arkistokuva. Kuva: Kari Salonen
    Maatalous|Lihantuotanto
    24.10.202316:07
    Tuulikki Viilo

    Atrian tulosta Ruotsissa on painanut kuluttajakäyttäytyminen. Private label -tuotteiden myynti on lisääntynyt merkittävästi ja erilaiset kampanjat ovat suosittuja.

    Ruotsissa säästämisestä on tullut ”juttu”, kertoo Atria Suomen toimitusjohtaja Mika Ala-Fossi.

    Varakkaatkin ihmiset, joiden ei tarvitsisi säästää ruuassa, metsästävät parhaita tarjouksia. Myös heikentynyt Ruotsin kruunu ja hintainflaatio painoivat liikevaihtoa.

    Lisäksi Malmön tehtaan tuotannollinen toiminta lopetettiin kesäkuussa, mikä vaikutti liikevaihtoon negatiivisesti.

    Tarjoushaukkailu ei ole pelkkää ajanvietettä. Ruuan hinta ehti nousta Ruotsissa paikoin niin, että ruotsalaiset ovat jopa käyneet mieluummin ruokaostoksilla Norjassa.

    Aiemmin tilanne oli päinvastainen, kertoo The Local.

    Halvempien vaihtoehtojen suosion kasvu näkyy esimerkiksi luomun kysynnässä.

    Yleisesti ottaen Ruotsia on totuttu pitämään luomun suhteen edelläkävijämaana. Myynnin kasvu jatkuikin vuoteen 2020 saakka.

    Sen jälkeen luomun myynnissä on nähty alamäkeä.

    Kasvupotentiaalia Atrialla nähdään erityisesti siipikarjan ja valmisruuan osalta.

    Suomessa Atria sen sijaan nosti kuluvan vuoden liikevoitto-ohjeistustaan.

    Tilanteeseen vaikuttaa hyvä tuloskehitys. Myös siipikarjatehtaan käyttöönotto on sujunut hyvin, kertoo Atria-konsernin toimitusjohtaja Kai Gyllström.

    Nurmon sikateurastamon ja -leikkaamon tuotantoa taas sopeutetaan.

    Kulut ovat nousussa Gyllström huomauttaa. ”Ainoa kuluerä, joka on laskemaan päin, on energian hinta.”

    Kasvupotentiaalia Atrialla nähdään erityisesti siipikarjan ja valmisruuan osalta.

    Tanskassa myyntivolyymit heikkenivät vähittäiskaupassa, mutta liikevoitto koheni keväällä tehostamistoimenpiteiden ansiosta.

    Virossa menee erittäin hyvin, summaa Atrian talousjohtaja Tomas Back.

    Viron liikevaihto kasvoi yli 20 prosenttia edellisvuoden vastaavaan jaksoon verrattuna.

    Afrikkalainen sikarutto ja korkeapatogeeninen lintuinfluenssa ovat edelleen riskejä ison lihatalon toiminnalle.

    Molempien torjumisen eteen on tehty töitä vuosia.

    Ruotsissa toki riskit ovat lisääntyneet, Ala-Fossi huomauttaa.

    Ruotsista löydetyllä sikarutolla ei kuitenkaan ole erityisen suurta merkitystä Atrian toimintaan, sillä maasta ei ole vientiä Kiinaan.

    ”Sikarutosta ei ole kuluttajalle minkäänlaista vaaraa. Meillä on hyvä valmiustaso.”

    Virossa tautia on ollut useamman vuoden, mutta Atrian tuotantotiloille se ei ole iskenyt.

    Lisää aiheesta
    • Rehumyynnin supistuminen näkyy Atrian liikevaihdossa. Aihekuva broilerihallista.

      Elintarviketeollisuus | Rehumyynnin supistuminen ja Ruotsin tilanne painoivat Atrian liikevaihtoa

    Arla Ruotsin johdosta Atrialle siirtynyt Gyllström kertoo yllättyneensä erityisesti siitä, millainen ero kansainvälisessä kaupassa on verrattuna hänen entiseen työpaikkaansa.

    ”Siltä toimialalta mistä tulen meni enemmän tuotteita yli maarajojen.”

    On hienoa, että tehdään paikallisia tuotteita paikallisille kuluttajille, Gyllström huomauttaa.

    ”Kun on fantastinen Nurmon laitos ja mahdollisuus tuottaa erilaisia tuotteita, hyödyntäminen olisi mahdollista isommassakin mittakaavassa. Meijeripuolella oli normaalia, että tuotteita menee yli rajojen.”

    Lisää aiheesta
    • Broilerin ruokinnassa soijaa korvataan kuoritulla kauralla, rehuherneellä, rypsipuristeella ja härkäpavulla.

      Maatalous | Lukijalta: Broilerin ruokinta kehittyy tutkimusta nopeammin

    • Korkea kustannustaso vaikuttaa yhtiön toimintaympäristöön. Arkistokuva, lihaleikkaamo.

      Lihantuotanto | Atrian näkymät paranivat: Liikevoiton odotetaan nousevan suuremmaksi kuin viime vuonna, syitä ainakin kolme

    • Kuvassa sieniperäistä mykoproteiinia.

      Ruoka | Atria Ruotsi kehittää sieniperäisiä makkaroita ja leikkeleitä – yhdisti voimansa mykoproteiinivalmistajan kanssa

    • Atrian Sahalahden tehtaan lopettamisesta kerrottiin viime vuoden lopulla.

      Elintarviketeollisuus | Sahalahden broileritehtaan valot sammuvat keväällä – Atria ei kerro tarkkaa sulkemispäivää

  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Karjatalouden huima kehitys