Tuuliviirissä lukee 1734. Siitä lähtien Heiskalan tilalla on tuotettu maitoa ja viljelty peltoja kunkin aikakauden oppien mukaan. Tänään tilalla panostetaan maan hyvään kasvukuntoon ja hiiliviljelyyn.
”Ei pidä hirttäytyä yhteen menetelmään, vaan on oltava pelisilmää valita parhaat menetelmät kuhunkin tilanteeseen”, sanoo sonkajärveläisen tilan yhdeksäs isäntä Jari Heiskanen.
Hän on suorakylvänyt jo 20 vuotta, mutta suorakylvö ei ole itsetarkoitus, vaan yksi työkalu maan kasvukunnon vaalimisessa. Korona-aikana käydyt koulutukset lisäsivät kiinnostusta peltojen kasvukunnon parantamiseen ja hiiliviljelyyn.
Hiiliviljelyllä tarkoitetaan viljelyä, joka vähentää kasvihuonekaasupäästöjä ja lisää hiilen varastoitumista maaperään.
”Ei pidä hirttäytyä yhteen menetelmään, vaan on oltava pelisilmää valita parhaat menetelmät kuhunkin tilanteeseen.” Jari Heiskanen
”Minulla oli silloin aikaa miettiä viljelyä, ja myös lannoitekriisi sai etsimään vaihtoehtoja. Uudistavan viljelyn e-opisto oli silmiä avaava, luomupuolen kursseista taas tarttui mukaan apilan lisääminen nurmiin”, isäntä sanoo.
Hiiliviljelyssä peltoja muokataan mahdollisimman vähän. Heiskasen pellot ovat pääasiassa hietamoreenimaita, eli poutivia ja kivisiä, mikä oli syy siirtyä suorakylvöön.
”Tavoitteena on saada pellolle pesusienimäinen pinta, joka pidättää ravinteita ja vettä.”
Aiemmin nurmet olivat timoteita ja nurminataa, nykyään seoksissa voi nurmilajien lisäksi olla esimerkiksi apilaa, sinimailasta ja sikuria. Syväjuuriset kasvit lisäävät viljelyvarmuutta ja peltoon orgaanista ainetta. Heiskanen on tehnyt myös pienimuotoisia kokeita sudaninruoholla.
Viljelykierto on viisivuotinen. Suojaviljaohran mukana kylvetään timotei-nurminataseos, jolloin voidaan tehdä tavanomainen rikkakasvitorjunta. Varsinkin voikukka viihtyy Heiskasen pelloilla. Seuraavana keväänä nurmeen täydennyskylvetään muita säilörehuun sopivia kasveja. Säilörehua korjataan 2–3 satoa kaudessa, ja nurmia täydennetään tarvittaessa vuosittain kunnes kasvusto lopetetaan.
Osana hiiliviljelyä Heiskaset siirtyivät viime kesänä lietelannan vetoletkulevitykseen.
”Menetelmä vähentää polttoaineen kulutuksen noin puoleen verrattuna vedettävään lietevaunuun. Lisäksi peltoon kohdistuu paljon pienempi pintapaine, mikä vähentää maan tiivistymistä ja pidentää levityskautta”, Heiskanen sanoo. Myös lietteen siirtoajo ja päisteajo vähenee.
Vetoletkulevitystä varten rakennettiin oma konttivaunu, jonka suunnittelusta ja toteutuksesta vastasi paikallinen Saken paja, tuleva isäntä Tatu Heiskanen ja KP Koneurakoinnin Kyösti Isohanni. Järjestelmä sopii isoille lohkoille. Runkolinjan pituus on 1 400 metriä ja vetoletkun 1 600 metriä.
Tatu Heiskanen tekee lannanlevitystä lähialueen suurille tiloille. Kevään aikana hän on levittänyt jo 8500 kuutiota.
”Suunnittelen levityksen etukäteen karttaohjelman avulla. Isot tiet voidaan alittaa vetämällä letku tierummuista”, hän kertoo käytännöistä.
Heiskasilla on suunnitelmissa rakentaa niin sanottu satelliittisäiliö pellolle. Kun Valion ja St1:n biokaasulaitos valmistuu 5-tien varteen, tilan lietelanta menee sinne kaasuntuotantoon, ja mädätysjäte tuodaan sieltä pellolla olevaan säiliöön, eli lähelle levitysaluetta.
Tila on mukana Savonia ammattikorkeakoulun Hiiltä Peltoon -hankkeessa, jossa koelohkolle levitettiin nurmirehutähteitä maanpinnalle suorakylvetyn ohran ja nurmen päälle.
Katteen tarkoituksena on sitoa kosteutta peltoon, nostaa multavuutta eli orgaanisen aineksen määrää maan pintakerroksessa sekä ehkäistä kuorettumista eli maan pintakerroksen kovettumista. Sekä ohra että nurmi kasvoivat hyvin noin viiden sentin katekerroksen läpi.
”Maan multavuuden nostaminen on ollut haaste, koska me korjaamme sadon, myös ohran oljet. Peltoon jää vain juuristo ja kasvuston tähteet, ja lisäksi lietelannan kuiva-aine”, Heiskanen kertoo. Hänestä rehutähteiden käyttäminen kylvön päällä vaikuttaa vaivattomalta tavalta lisätä orgaanista ainetta ilman maanmuokkausta.
Hankeasiantuntija Inka Nykänen Savoniasta kertoo miten kyseisen koelohkon mikrobiston toimintaa tutkittiin alushousujen avulla.
”Kaivoimme naisten puuvillaisia alushousuja pystyyn 0–30 senttimetrin syvyydelle viime kesäkuussa. Kun ne kaivettiin ylös syyskuussa, tällä lohkolla olleista alushoususta oli vain elastaanirihmat jäljellä ja puuvilla oli maatunut.”
Tulos ei ole itsestäänselvyys; toisella tilalla olleet alushousut eivät olleet maatuneet yhtä hyvin.
”On tyydyttävää huomata, että on tehnyt asioita oikein”, Heiskanen kommentoi.
