• Luken tilastokysely käynnissä – viljelijöiltä kerätään tietoja sadoista

    Luonnonvarakeskus kerää jälleen satotietoja suomalaisilta maatiloilta. Tulokset vaikuttavat muun muassa maatalouspolitiikkaan.
    Satotilaston avulla tietoa suomalaisesta peltokasvituotannosta on jo sadan vuoden ajalta.
    Satotilaston avulla tietoa suomalaisesta peltokasvituotannosta on jo sadan vuoden ajalta.  Kuva: Esko Keski-Vähälä
    Maatalous|Kasvintuotanto
    11.11.202504:00
    Maija Ala-Siurua

    Luonnonvarakeskus Luken satotilastokysely on jälleen käynnissä. Tänä vuonna mukana noin 5 500 maatilaa, joista 700 on luomussa.

    Kyselyyn kuuluvat tilat ovat saaneet kirjeen sekä ohjeet verkossa vastaamiseen. Puhelinhaastattelijat keräävät tiedot marraskuun aikana niiltä kyselyyn kuuluvilta tiloilta, jotka eivät ole pystyneet vastaamaan verkossa. Kysely löytyy Luken verkkosivuilta.

    Kyselyn tarkoituksena on tuottaa tiedot tärkeimpien peltokasvien sadoista. Lisäksi tuotetaan tieto maatilojen varastoissa olevan viljan määrästä. Myös syyskylvöaloista saadaan ennakollinen tieto. Pääosa tiedoista tuotetaan myös luomutiloille.

    Ennakkotiedot satotilastokyselystä valmistuvat 20. marraskuuta.

    Saaduista tiedoista koostetaan sekä koko maata että maakuntia kuvaava tilasto. Tietoja hyödynnetään esimerkiksi maa- ja elintarviketalouden kehittämisessä, poliittisessa päätöksenteossa ja politiikan vaikutusten arvioinnissa.

    Lisää aiheesta
    • Luonnonvarakeskus ennustaa kokonaisviljasadoksi 3,5 miljardia kiloa.

      Kasvintuotanto | Ennakkotiedot lupaavia: Viljasato puhtaampaa ja painavampaa kuin viime vuonna

    • Ohran varastot voivat tänä talvena pienentyä. Vehnällä ja kauralla varastot ovat paisumassa suuriksi.

      Kasvintuotanto | Ohrasato jää kulutusta pienemmäksi – kauran ja vehnän varastot paisuvat

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    satotilasto
    Peltoviljely
    Peltojen viljely
    Sadonkorjuu
    Sato
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle