• Hallituslähteet MT:lle: Maatalouden kriisipaketin valmistelu etenee

    Lisätuki ei kuitenkaan ollut esillä torstain ministeriryhmässä.
    Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous|Maatalous
    11.11.202220:57
    Eija Mansikkamäki

    Maatalouden kriisipaketin valmistelu etenee, hallituslähteet kertovat MT:lle.

    MT kertoi keskiviikkona, että paketti olisi torstaina esillä hallituksen varautumisen ministerityöryhmässä. Siitä ei kuitenkaan keskusteltu.

    Ryhmä kokoontuu seuraavan kerran kuukauden kuluttua tai tarvittaessa aiemminkin.

    Keskusta on esittänyt maataloudelle 300 miljoonan euron uutta kriisipakettia kohonneiden kulujen vuoksi.

    Paketista ei ole varsinaista esitystä, eikä sitä ei ole käsitelty vielä millään tasolla hallituksessa. Näin ollen on myös auki, minkälaisia tukimuotoja se sisältäisi ja minkälaista lainsäädäntöä se vaatisi. Maksatukset menisivät joka tapauksessa ensi kevääseen.

    Toteutuakseen potti vaatii myös luonnollisesti tältä hallitukselta pikaista päätöstä ennen huhtikuun eduskuntavaaleja.

    Neuvotteluilmapiri maan hallituksessa voisi olla parempikin.

    EU:n ennallistamisasetusta koskevan hallituksen välikysymysvastauksen laatiminen repi railoa keskustan ja SDP:n välille.

    Suolaa vielä verestäviin haavoihin heitti saamelaiskäräjälaki, jonka pääministeri Sanna Marin (sd.) toi käsittelyyn, vaikka keskusta ei sitä hyväksynyt.

    Marin on kutsunut hallituksen koolle sunnuntai-illaksi. Kokous saattaa olla isänpäivästä johtuen etäkokous. Sen sisältönä lienee ainakin saamelaiskäräjälaki, mahdollisesti myös hallitusyhteistyö.

    Lisää aiheesta
    • Tulevalla vaalikaudella talouspolitiikan lähtökohdaksi tulee ottaa pidemmän aikavälin velkakestävyys, esittää valtiovarainministeriön työryhmä raportissaan.

      Maatalous | Valtiovarainministeriö: Maatalouden tukipaketti ei ole täysin poissuljettu täydentävästä budjetista

    • Annika Saarikon mukaan huhtikuussa ovat edessä leivän ja lämmön eduskuntavaalit.

      Politiikka | MT:n tiedot: Keskusta ajaa isoa lisätukea kustannusnoususta kärsiville tiloille

    • Esimerkiksi lannoitteiden hinnat ovat noussee viime kuukausina rajusti.

      Politiikka | Keskustalta esitys lisätuesta maataloudelle – hallituskumppanit epäilevät aloitetta vaalitempuksi

    Artikkelin aiheet
    maatalouden kriisipaketti
    Suomen hallitus
    Keskusta
    Sanna Marin
    saamelaiskäräjälaki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen