• Lannalle etsitään uusia käyttömahdollisuuksia kasvualustana – kiertotalouden kehittäminen tilatasolla kiinnostaa

    Maatilayrittäjät ovat kiinnostuneita edistämään kiertotaloutta tuotannon kestävyyden parantamiseksi.
    Lannasta separoitua kuivajaetta voidaan hygienisoinnin jälkeen käyttää kuivikkeena tai kasvualustojen valmistukseen. Arkistokuva.
    Lannasta separoitua kuivajaetta voidaan hygienisoinnin jälkeen käyttää kuivikkeena tai kasvualustojen valmistukseen. Arkistokuva.  Kuva: mikko nikkinen
    Maatalous|Ympäristö
    19.12.202304:00
    Terhi Torikka

    Maatalousyrittäjät ovat motivoituneita löytämään ratkaisuja maataloudessa syntyvien sivuvirtojen, kuten lannan, maatalousmuovien, nurmen tai vihannessivuvirtojen, hyödyntämiseen.

    Sivuvirtojen käyttöön ryhdyttiin etsimään kannattavimpia ratkaisuja ja uusia liiketoimintamahdollisuuksia ProAgrian ja Hämeen ammattikorkeakoulun Kokonaisvaltaisesta kiertotaloudesta elinvoiman rakennuspalikoita (KieMaRa) -hankkeessa.

    Hanke on innostanut maatiloja uudenlaisiin kokeiluihin. Esimerkiksi hämäläisellä maitotilalla on valmistauduttu pilotoimaan uudenlaista laitteistoa separoidun lannan kuivajakeen hygienisointiin, kertoo tiedotteessa energia- ja kiertotalousasiantuntija Jonna Nygård ProAgriasta.

    Hygienisoinnissa on tavoitteena tehdä lannan kuivajakeen käyttämisestä kuivikkeena entistä turvallisempaa. Lisäksi säädösten mukaan hygienisoitua kuivajaetta voidaan myydä esimerkiksi kuluttajille kasvualustakäyttöön.

    Lannan uudet käyttömahdollisuudet kasvualustamateriaalina ja kuivikkeena olivat yksi viidestä kehittämishankkeessa kartoitetusta kiertotalouskonseptista. Hankkeessa tarkasteltiin myös maatalousmuovien kierrätystä, nurmibiojalostamoa, porkkanasivuvirran rehukäyttöä sekä biohiilen tuotantoa maatilan sivuvirroista.

    Nurmibiojalostamossa nurmen biomassasta voidaan jalostaa esimerkiksi yksimahaisten ruoansulatukselle soveltuvaa valkuaista sekä energiaa. Tämä mahdollistaisi nurmen viljelyn hyötyjen, kuten hiilensidonnan, myös alueilla, joilla ei ole nurmelle suoraa jatkokäyttöä.

    KieMaRa-hankkeen tavoitteena oli lisätä tietoisuutta maatilakohtaisen kiertotalouden mahdollisuuksista, löytää uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja kehittää kiertotalouskonsepteja Kanta- ja Päijät-Hämeen alueelle sekä parantaa sitä kautta alueellista elinvoimaa.

    Kiertotalouteen liittyviin tilaisuuksiin osallistui sekä paikallisia maatalousyrityksiä, että useita muita yrityksiä, jotka olivat kiinnostuneita sivuvirtojen hyödyntämisestä. Kehittämistyön tuloksena syntyi myös monialainen kiertotalouden koulutuspaketti maatalousyrittäjille ja alan kehittämisestä kiinnostuneille.

  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä