• Musertava uutinen kanalalle Seinäjoella: Suoramyyntiin panostavan tilan rutiinitarkastuksessa löytyi salmonellaa

    Kaikki tilakeskuksen eläimet joudutaan poistamaan ja tila jää kuukausia kestävälle tuotantotauolle.
    Kivimäen tilalla on monikerroslattiakana. Kuvan kanat ovat Dekalb-rotua. Kuva on otettu tilalta vuonna 2018.
    Kivimäen tilalla on monikerroslattiakana. Kuvan kanat ovat Dekalb-rotua. Kuva on otettu tilalta vuonna 2018. Kuva: Johannes Tervo
    Maatalous
    17.5.202017:00
    Tuulikki Viilo

    Seinäjoella sijaitsevassa kanalassa saatiin perjantaina surullisia uutisia.

    Kivimäen maatilan omavalvontanäytteistä on rutiinitarkastuksen yhteydessä löytynyt salmonellaa. Tila tiedottaa asiasta Facebook-sivuillaan.

    Ruokavirasto vahvisti salmonellan Enteritidis-tyypiksi. Tartunta tietää tilalle paljon ikävää työtä.

    Suomessa salmonellaan puututaan maailmanmittakaavassa kovalla kädellä. Tartuntojen vähäinen määrä ja munien turvallisuus on kotimaisen siipikarjasektorin ylpeydenaihe.

    Esimerkiksi Yhdysvalloissa kananmunia ei suositella syötävän raakoina lainkaan salmonellan takia.

    "Tilanteen vakavuudesta johtuen joudumme poistamaan kaikki eläimemme tilakeskuksesta, sekä jäämme kuukausia kestävälle tuotantotauolle", tilalta kerrotaan.

    Kananmunista salmonellatartuntaa ei ole todettu, mutta tila kuitenkin suosittelee välttämään kananmunien käyttöä raakana. Tilamyymälän kautta ostetut kananmunakennot tulee hävittää polttamalla.

    "Asiakkaidemme turvallisuus, sekä avoimuus toiminnastamme on tilamme pääperiaate. Siksi vetäydymme toistaiseksi kaikista myyntikanavistamme, aloitamme mittavat saneeraustyöt ja teemme kaikkemme, ettei tauti pääse leviämään muualle."

    Tartunnan alkuperäinen lähde ei ole tiedossa.

    MT vieraili Kivimäen tilalla vuonna 2018. Isäntä Matti Kivimäki kertoi tuolloin kananmunien suoramyynnistä. Tuolloin tilalla oli 27 000 munivaa kanaa. Tila on kehittänyt muniinsa oman logon ja kennot.

    Facebook-päivityksessä tilalle pyydetään työrauhaa haastavan tilanteen keskellä.

    "Tässä kohtaa on meidänkin mietittävä miten tästä jatkamme."

    Lue lisää:

    Kivimäen maatila sai alhaisesta tuottajahinnasta tarpeekseen – suoramyynti ollut palkitsevaa

    Artikkelin aiheet
    salmonella
    Kivimäen maatila
    Seinäjoki
    siipikarja
    kananmunat
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle