• Suurpedot uhkaavat kotieläimiä Keski-Pohjanmaalla

    Petoeläinten kasvanut määrä heikentää kotieläinten hyvinvointia Keski-Pohjanmaalla, toteaa alueen eläinlääkäreistä ja maatalouden asiantuntijoista koostuva maitoyhteistyöryhmä.
    Maatalous
    31.10.201416:07
    MT toimitus

    Monilla Keski-Pohjanmaan alueen maatiloilla suurpetohavainnot ovat arkipäivää. Riistakamerat tallentavat petojen liikkeitä.

    ”Nykytekniikalla havainnot voidaan todentaa, ja niitä on paljon”, sanoo MTK Keski-Pohjanmaan toiminnanjohtaja Jouni Jyrinki .

    Vuoden 2014 aikana pedot ovat raadelleet kotieläimiä laitumilla ja käyneet tilojen pihoilla repimässä keräilyä odottamassa olleita kuolleita eläimiä.

    Metsästyskoiria on hoidettu vakavien vammojen takia ja osa on kadonnut metsään. Moni kissa ja koira on kadonnut pihoilta.

    Tavanomaiseen kotieläinten pitoon Keski-Pohjanmaalla ei ole viimeiseen sataan vuoteen kuulunut varautuminen susien ja karhujen varalta.

    ”Koskaan aikaisemmin ei ole tarvinnut miettiä, onko hoitajan turvallista kulkea oman pihan läpi navettaan iltatarkastusta tekemään, tai onko oikeaoppisesti raatokuljetusta odottava kuollut vasikka revitty pihamaalle”, Jyrinki vertaa.

    ”Siihen aikaan kun petoeläimet pihamaalla olivat arkipäivää, isännillä on oikeus hoitaa asia itse. Nyt sitä mahdollisuutta ei ole.”

    Maitoyhteistyöryhmä on huolissaan paitsi petoeläimistä, myös ihmisten eriarvoistumisesta.

    ”Jos vastaavia tapauksia tapahtuisi kaupungeissa, petoeläimet hävitettäisiin nopeasti. Maaseudulle ne katsotaan kuuluvan, siellä asuvista ihmisistä välittämättä”, toteaa toholampilainen maanviljelijä Atso Ala-Kopsala .

    Artikkelin aiheet
    suurpedot
    kotieläimet
    Keski-Pohjanmaa
    maatalous
    MTK
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle