• MT:n lukijat pöyristyivät omenalampaiden kohtalosta: ruokkimiskieltoja ei ripustella turhaan

    Etenkin hevosten omistajilla on ikäviä kokemuksia, kun eläimille annetaan "hyvää hyvyyttään" ruokaa.
    Jostain syystä ihmisillä on intoa ruokkia laitumilla olevia eläimiä. Edes kieltokylteistä ei aina piitata.
    Jostain syystä ihmisillä on intoa ruokkia laitumilla olevia eläimiä. Edes kieltokylteistä ei aina piitata. 
    Maatalous
    15.9.201622:15
    Hanna Lensu

    Ohikulkijoiden ajattelemattomuus eläinten ruokinnassa on tuttu ilmiö MT:n lukijoille.

    "Itsellä esimerkiksi ollut aikoinaan hevonen joka ei voinut syödä omenaa. Mutta "kaikki hevosethan syö omenoita" ja niin oli milloin kukakin kieltokylteistä huolimatta laitumella syöttämässä säkillisiä omenaa hevosille "ku niitä tuli niin paljo eikä poiskaan raaski heittää"", kirjoittaa Johanna Hellman MT:n Facebookissa.

    "Kyllä oli mukavaa aina kutsua eläinlääkäri akuuttina paikalle letkuttamaan ja lääkitsemään ähkykohtauksen saanutta konia. Ei ole mikään halpa nakki ja aikaa vievä jälkihoito ja siihen kuuluva hevosen jatkuva liikkeessä pito yötä päivää, että vatsan saisi taas vetämään."

    Hellman muistuttaa, että ilman hoitoa hevonen kuolee helposti ähkyyn, koska se ei voi oksentaa.

    Samanlaisia kokemuksia on Johanna Hamusella.

    "Meillä joutui maanantaina poni yliopistolliseen hevossairaalaan juurikin ruoansulatuskanavan ongelmien vuoksi. Kotiin pääsi eilen. Lasku 700 euroa. Ne kieltokyltit eivät ole siellä eläinten ulkoilualueiden laidoilla turhaan!"

    Artikkelin aiheet
    eläinten ruokkiminen
    hevoset
    omenalammas
    ruokintakielto
    MT
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle