• Junkkari ja Yara ryhtyvätyhdessä kehittämään kylvölannoitusta

    Maatalous
    7.3.201415:00
    Tuure Kiviranta

    Maatalouskonevalmistaja Junkkari ja lannoiteyhtiö Yara Suomi ovat sopineet tuotekehitys- ja tutkimusyhteistyöstä. Yhtiöiden tarkoituksena on testata ja kehittää uusia teknologiaratkaisuja, jotta kylvölannoituksesta saadaan paras mahdollinen hyöty.

    Yhteistyön keskeinen osa on kolmivuotinen kenttäkoesarja, joka toteutetaan Yaran Kotkaniemen tutkimusasemalla.

    ”Junkkari on viime vuosina satsannut kylvölannoittimien kehitystyöhön merkittävästi. Kylvölannoitus kiinnostaa myös laajemmin Euroopassa, koska ympäristötietoisuus kasvaa, ja ravinteiden käytön halutaan olevan mahdollisimman tehokasta”, kertoo Junkkarin toimitusjohtaja Pekka Himanka.

    ”Sijoituslannoitus kylvölannoituksena on osoittanut toimivuutensa. Mitä vaativammat olosuhteet kasvukaudella on, sitä varmemmin sijoituslannoitus toimii. Teknologialla on keskeinen rooli tuotantopanosten käytön tehostamisessa, ja yhteistyö Junkkarin kanssa on siksi mielenkiintoinen”, Yara Suomen markkinointijohtaja Jari Pentinmäki sanoo.

    ”Odotamme yhteistyön tuottavan uusia innovaatioita ravinteiden käytön tehostamiseksi.”

    TUURE KIVIRANTA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Junkkari
    Yara Suomi
    kylvölannoitus
    maatalousteknologia
    tuotekehitys
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle