
Maa pöllysi maanantaiaamuna Tyrnävän Jokisillan kylällä, kun viljan- ja perunanviljelijä Heikki Rekinen äesti veljensä peltoa kylvökuntoon.
Hannu-veli kylvi samaan aikaan viereistä lohkoa.
Heikillä ja Hannulla on molemmilla omat maatilansa, mutta peltotyöt he tekevät yhdessä. Mukana on myös heidän eläkkeellä oleva isänsä.
Rekiset aloittivat toukotyöt kynnöillä kaksi viikkoa sitten.
Heikki Rekisellä on viljelyksessä 86 hehtaaria, josta noin kahdeksalla hehtaarilla hän viljelee ruokaperunaa, lopuilla ohraa ja kauraa.
"Nyt on ollut hyvä kevät. Sade ei ole keskeyttänyt töitä", Rekinen iloitsee.
Seuraavaksi hän toivoo "sievää vesisadetta". Hellettä viljelijä ei kaipaa, vaan parikymmentä astetta riittää mainiosti.
Rekinen on hyvillään kasvukauden alusta.
"Innolla aina odottaa, että pääsee peltoa hämmentämään", hän hymyilee.
Kivet saavat pellosta kyytiä, mutta kuovin pesä keskellä peltoa on säästetty ja merkattu varottavaksi.