• Nainen pärjää lypsykarjatilan johdossa yhtä lailla kuin mies

    Nainen pärjää itsenäisenä maidontuottajana siinä missä mieskin, vaikka joutuukin joskus kohtaamaan ennakkoluuloja ja epäilyä.
    Kuva: Timo Aalto
    Maatalous
    21.2.201211:27
    MT toimitus

    Lypsykarjatilaa itsenäisesti johtavat naiset tuntevat pärjäävänsä niin taloudellisesti kuin töiden suhteenkin yhtä lailla kuin miehet.

    Näin toteaa Seinäjoen ammattikorkeakoulun opiskelija Katja Männistö tuoreessa opinnäytetyössään.

    Männistö haastatteli selvitykseensä kahdeksan naisyrittäjää, kolme maatalousneuvojaa ja yhden opiskelijan. Yrittäjien yhteisenä nimittäjänä oli, että he omistavat lypsykarjatilan yksin ja tekevät sitä koskevat päätökset itsenäisesti.

    Männistön mukaan oli ehkä yllättävääkin, ettei moni haastateltava nähnyt yksinyrittäjän sukupuolella olevan merkitystä.

    Tie yrittäjäksi ei kuitenkaan aina ollut ollut helppo. Osa kertoi, että kotona suosittiin poikia ja tyttöjä oli kannustettu hankkimaan muun alan koulutus.

    Kun jatkaja sitten oli tytär, omien vanhempien kielteinen asenne saattoi vaikuttaa yrittäjyyden alkutaipaleeseen.

    Yrittäjät kuvaavat itseään muun muassa sanoilla sitkeä, periksiantamaton, vahva ja päättäväinen. Kun yritystä oli näiden ominaisuuksien avulla luotsattu eteenpäin ja näyttöä pärjäämisestä annettu, ympäristön suhtautuminen saattoi muuttua positiivisemmaksi.

    Sitkeyden ja päättäväisyyden lisäksi naisyrittäjiin liitetään usein ominaisuuksia kuten varovaisuus, "pehmeys" ja velvollisuudentunto. Nämä yhdessä näyttämisen tarpeen ja kyttäämisen kohteena olemisen tunteen kanssa aiheuttavat yrittäjälle henkisen uupumisriskin, Männistö toteaa.

    Hänen mielestään naisyrittäjät ovat usein joutuneet ”kovettamaan” itsensä pystyäkseen toimimaan miehisellä alalla.

    Artikkelin aiheet
    naisyrittäjyys
    lypsykarjatila
    maatalous
    sukupuolten tasa-arvo
    yrittäjyys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle