• Kaksi irtokoiraa raateli 11 lammasta Kirkkonummella – poliisi: Koirat olleet luvattomasti vapaana jo aiemmin

    Koirien omistajaa epäillään metsästyslainsäädännön rikkomisesta.
    Kuvan lampaat eivät liity tapaukseen.
    Kuvan lampaat eivät liity tapaukseen. Kuva: Johanna Heinonen
    Maatalous
    22.1.201918:10
    Matti Tuominen

    Länsi-Uudenmaan poliisilaitos kertoo, että se on saanut valmiiksi esitutkinnan liittyen 11 lampaan kuolemaan Kirkkonummella viime vuoden lopulla. Asia on nyt lähetetty syyttäjälle syyteharkintaa varten.

    Kahden irrallaan olleen koiran epäillään aiheuttaneen lampaiden kuoleman Kirkkonummen Oitmäessä.

    Tapahtumat saivat alkunsa tapaninpäivän aamuna, kun Oitmäessä huomattiin aitauksessa kuolleita ja kituvia lampaita. Samalla aitauksen sisällä havaittiin kaksi koiraa.

    Yksitoista lammasta jouduttiin lopettamaan, sillä ne olivat saaneet koirien hyökkäyksestä niin vakavia vammoja.

    Poliisin suorittamassa esitutkinnassa selvisi, että kyseiset koirat ovat olleet luvattomasti vapaana ennenkin. Koirien omistajaa epäillään metsästyslainsäädännön rikkomisesta.

    Irrallaan juosseiden suurikokoisten koirien rotu tai rotusekoitus ei ole tutkinnan aikana käynyt varmuudella ilmi.

    Koirien lopullisesta kohtalosta päättää eläinlääkäri.

    Artikkelin aiheet
    koirat
    Kirkkonummi
    lampaat
    poliisitutkinta
    metsästyslainsäädäntö
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle