

Nuorkarjan terveydellä ja hyvinvoinnilla on yhteys niistä kasvavan lypsy- ja lihakarjan myöhempään hyvinvointiin ja tuotannon kannattavuuteen.
”Laiduntamisen vaikutuksia esimerkiksi lypsylehmien ja emolehmien terveyteen ja ympäristöön on tutkittu aiemmin, mutta nuorkarjan osalta tutkimusta on tehty vähän. Tämä siitä huolimatta, että nuorkarja on yleisimmin laidunnettu eläinryhmä”, asiantuntija Annu Palmio Luonnonvarakeskus Lukesta kertoo.
Laidunnuksen vaikutuksia nautakarjatalouden hiilijalanjälkeen ei juurikaan tunneta, hän lisää.

Vierihoito on viime vuosina alkanut yleistyä suomalaisilla nautatiloilla, mutta tieto vierihoidon ja laiduntamisesta yhdistämisestä puuttuu toistaiseksi kokonaan.
Sitä, sekä laidunnuksen ja erilaisten ruokintavaihtoehtojen merkitystä nuorkarjalle tutkitaan Luonnonvarakeskuksen Maaningan tutkimusmaatilalla tänä vuonna käynnistyneessä Terve ja tuottava nuorkarja -hankkeessa.
”Yksi avainajatus on laiduntamisen ja sen mahdollistamisen ottaminen huomioon esimerkiksi nuorkarjan tiloja suunniteltaessa ja remontoitaessa”, Palmio kertoo.

Hankkeen aikana seurataan nuorkarjan kuntoluokan ja kasvun kehitystä sekä laiduntamisen vaikutusta poikimiseen ja lypsykauden alkuun.
Ensimmäisenä kesänä koetilan 23 lypsykarjahiehosta 13 laidunsi ranta-alueella, jossa nähtiin jo selviä muutoksia laidunnuksen seurauksena. Vertailuryhmä oli laidunkauden ajan sisällä pihatossa vapaalla ruokinnalla.
”Laiduntamisen vaikutuksia esimerkiksi lypsylehmien ja emolehmien terveyteen ja ympäristöön on tutkittu aiemmin, mutta nuorkarjan osalta tutkimusta on tehty vähän.”
Laitumella olleet eläimet hoikistuivat 90 päivän laidunkauden aikana. Palmio pitää sitä esimerkiksi tulevan poikimisen kannalta positiivisena, sillä ennen laidunnusta hiehojen kuntoluokat olivat hieman liian korkeita.
”Seuraavaksi selvitämme, olisiko mahdollista määrittää rasvan ja lihasten suhdetta, koska laitumella eläimet tekevät eri tavalla töitä rehun eteen kuin sisällä.”
Hankkeessa on tarkoitus päivittää myös nautojen elopainoa määrittävä perinteinen mittanauhamalli, ja verrata sitä vaa’alla saataviin tuloksiin.
Laidunnuksen osalta selvitetään myös mahdollisuuksia hyödyntää erilaisia energiantuotantoalueita, kuten aurinko- ja tuulivoimala-alueita nautojen laidunnuksessa ja lisätä näin niiden monimuotoisuutta.
Hankkeessa testataan käytännössä nuorkarjan laidunnuksen ja aurinkopaneelien yhdistämistä. Tämän osalta selvitetään myös, voidaanko lämpöstressiä laitumella vähentää esimerkiksi paneelien luomien varjopaikkojen avulla.
Vierihoidosta kokemuksia ja havaintoja kerätään myös YSAO:n opetusnavetasta sekä muilta hankkeessa mukana olevilta lypsykarja- ja emolehmätiloilta.
Luke Maaningalla tutkimuksessa on tarkoitus käyttää imettäjälehmiä, sillä vasikoiden omilla emillä tehty pilotti osoittautui käytännössä melko työlääksi, Palmio kertoo.