• Mavi kokosi neuvot luomutiloille ja luomua harkitseville – miten edetä, jos luomua rajoitetaan ensi vuonna

    Maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän mukaan uusia luomusitoumuksia ei voi tehdä eikä vanhojen sitoumusten alaa kasvattaa ensi vuonna.
    Luomunautoja laitumella.
    Luomunautoja laitumella. Kuva: Johannes Tervo
    Maatalous
    29.11.201823:00
    Juhani Reku

    Maaseutuvirasto Mavi on koonnut nettisivuilleen tietopaketin luomukorvaukseen ensi vuodelle kaavailluista rajoituksista.

    Maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän (kesk.) mukaan rahoituksen loppumisen vuoksi uusia luomusitoumuksia ei voida ensi vuonna tehdä. Myöskään lisäaloja olemassa oleviin sitoumuksiin ei voida ensi vuonna hyväksyä.

    Mavin kokoama lista valottaa ministeriön suunnitelman vaikutuksia niin nykyisiin luomutiloihin kuin luomua harkitseviinkin tiloihin ensi vuonna.

    Mavin sivuilla korostetaan, että suunnitelmat eivät rajoita korvausten maksamista nykyisille luomutiloille.

    Luonnonmukaiselle kasvi- tai kotieläintuotannolle maksetaan korvausta luomusitoumuksen perusteella myös ensi vuonna. Kasvinviljelytilalle korvausta maksetaan 160 euroa hehtaarille vuodessa. Kotieläintilan hehtaarikorvaus on kotieläintilan korotuksen verran eli 134 euroa korkeampi. Avomaanvihannesten viljelyssä korvaus on 600 euroa hehtaarilta.

    Vaikka uusia luomusitoumuksia ei tehdä eikä luomun piiriin voi saada uutta alaa, sitomukseen voi entiseen tapaan liittää sellaisia lohkoja, jotka ovat olleet jonkun muun luomutilan luomusitoumuksessa tänä vuonna.

    Tänä vuonna luomussa olevat lohkot liittyvät Mavin mukaan automaattisesti omaan luomusitoumukseen, kun ne lisätään Vipu-palvelussa päätukihakemukseen.

    Myös nykyisen kasvintuotannon sitoumuksen voi vaihtaa ensi vuonnakin kotieläinsitoumukseksi. Vaihto onnistuu myös toisinpäin, kotieläinsitomuksesta kasvintuotannon sitoumukseksi.

    Luomutilaksi voi ryhtyä myös ilman sitoumusta. Luonnonmukaisen tuotannon voi aloittaa ilmoittamalla tilansa luonnonmukaisen tuotannon valvontajärjestelmään.

    Lue lisää aiheesta:

    Luomutukien piiriin ei oteta enää uusia tiloja – syynä maaseutuohjelman rahojen loppuminen

    Luomuliitto ihmettelee hallituksen aikeita: Luomu edistäisi ilmasto- ja ympäristötavoitteita ja houkuttaisi nuoria alalle

    Artikkelin aiheet
    luomutilat
    Mavi
    luomusitoumus
    maatila
    maatalouspolitiikka
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle