• Tällainen on tunnelma nyt Porin puimuritehtaalla

    Syksyn puinneilla on käytössä ennätyksellisen vähän uutta kalustoa.
    Tilaajalle
    Puimurien kysyntä on ennusteen mukaan supistumassa yli neljänneksen viime satokaudesta. Kuvassa uusi Sampo Rosenlew -puimuri.
    Puimurien kysyntä on ennusteen mukaan supistumassa yli neljänneksen viime satokaudesta. Kuvassa uusi Sampo Rosenlew -puimuri. Kuva: Petteri Kivimäki
    Maatalous|Maatalouskoneet
    11.6.202506:00
    Veikko Niittymaa

    Puimureita markkinoivien koneliikkeiden mukaan kuluvan vuoden myynti voi jäädä noin 80 uuteen puimuriin. Vain kerran, kuusi vuotta sitten, kysyntä oli yhtä laimeaa.

    Tiedot perustuvat myyjien antamiin tietoihin.

    Tuoreimmat luvut ovat maaliskuun lopulta. Siihen mennessä kertyneitä kauppoja, ennakkokauppoja, on verrattu aiempien vuosien tilanteeseen. Karkeasti kaksi kolmasosaa puimureista myydään maaliskuun loppuun mennessä ja yksi kolmannes tulee loppukevään ja kesän kaupoista.

    Kysyntä on ennusteen mukaan supistumassa yli neljänneksen viime satokaudesta, jolloin myytiin 112 uutta puimuria.

    Viljatilojen talous ja viljan hinnat vaikuttavat markkinoihin, toteaa hankintajohtaja Jukka Keltto Hankkijalta. Neljä vuotta sitten myytiin 191 puimuria, kun viljan hinnat olivat korkealla.

    Kelton mukaan puimureiden koko kasvaa nopeasti, mutta se ei kompensoi kappalemäärien laskua. Puintikapasiteetti rapautuu huolestuttavaa tahtia, sillä puimurimyynti ei ole aikoihin vastannut uusimistarvetta.

    Hiljaiselo tuntuu Porin puimuritehtaalla. Sadan puimurin kokonaismyyntiin ei nyt Suomessa päästä, hyvä jos 80:een, arvelee myynti- ja markkinointijohtaja Sami Seppälä Sampo-Rosenlewilta.

    ”Tarvitaan vain yksi ihminen (Trump) luomaan epävarmuutta ja keikuttamaan markkinoita, mikä saa kaikki varpailleen ja ostajat varovaisiksi. Epävarmuus on myrkkyä investoinneille ja puimurin osto on viljatilalle iso hankinta”, Seppälä sanoo.

    Seppälän mukaan pientä nousutoivetta on, sillä kylvöt onnistuivat ja startti on hyvä joka puolella Suomea.

    Myös muualla Euroopassa on toiveikkuutta. Seppälä tapasi haastattelua edeltävänä päivänä moldovalaisen viljelijän, joka kertoi, että kahden ennätyskuivan vuoden jälkeen kasvustot näyttävät nyt hyviltä.

    Varovaisuutta on silti paljon ja kauppaa hierotaan pitkään, kuten epävarmassa tilanteessa aina tahtoo käydä, Seppälä toteaa.

    Puimurien kysyntä on ollut poikkeuksellisen laimeaa koko Keski-Euroopassa.
    Puimurien kysyntä on ollut poikkeuksellisen laimeaa koko Keski-Euroopassa. Kuva: Sanna Vornanen

    Suomen ohella kysyntä on ollut poikkeuksellisen laimeaa koko Keski-Euroopassa. Agco totesi puimurimyynnin supistuneen kolmanneksen ensimmäisessä osavuosikatsauksessa.

    Konevalmistajat ovat raportoineet kysynnän elpymisestä uusimmassa kuukausiraportissa, mutta se koskee etupäässä vain suurimpia malleja. Keskikokoisia on edelleen myymättä jälleenmyyjien varastoissa Keski-Euroopassa.

    Seppälän mukaan öljyntuottajamaat kuten Algeria ja Kazakstan poikkeavat linjasta. Maat kehittävät öljyrahoilla omaa ruuantuotantoa ja investoivat tasaisesti kalustoon.

    Öljyntuottajamaat kuten Algeria ja Kazakstan poikkeavat linjasta. Maat kehittävät öljyrahoilla omaa ruuantuotantoa ja investoivat tasaisesti kalustoon.

    Sami Seppälä

    Vilkkaampaa saisi olla, miettii liiketoimintajohtaja Juha-Matti Raatikainen Witraktorilta. Yhtiö on mukana vain suurissa, yli 300 hevosvoiman puimureissa, joiden osuus on noin neljännes kokonaismyynnistä Suomessa.

    Markkinaosuuteen voi olla tyytyväinen, mutta 20 kappaleen kokonaismarkkinassa ei ole paljon jaettavaa. Puhutaan runsaan yhden käden sormilla laskettavasta määrästä, Raatikainen kertoo yhtiön myynnistä.

    Raatikaisen mukaan kauppoja hierotaan pitkään. Tarjouksia jätetään, mutta sykli on hidastunut eikä kauppoja viedä maaliin kuten ennen.

    Raatikainen arvelee, että koronan jälkeinen korkojen ja inflaation nousu ovat edelleen mielessä, ja pitkä sota luo epävarmuutta koko ketjussa tiloilta rahoittajiin.

    Menekki painottuu yhä isompiin koneisiin. Tilat, joilla oli entuudestaan iso puimuri, hakevat vielä isompaa.

    Mikko Marttila

    Viime syksyn ennakkomyynti sujui lähes normaalisti, mutta talvi oli hiljainen, kertoo toimitusjohtaja Mikko Marttila Agritekilta.

    ”Puimurimyynti on vaihdellut sadan molemmin puolin vuodessa ja nyt saatetaan jäädä rajan alle.”

    Menekki painottuu yhä isompiin koneisiin. Tilat, joilla oli entuudestaan iso puimuri, hakevat vielä isompaa, Marttila sanoo.

    Marttila odottaa, että kysyntää on edelleen ennen puinteja. Kesä on syksyn ennakkokauppojen jälkeen toinen tärkeä kausi. Tarjouskanta on hyvä, mutta ostajat ovat varovaisia ja hankintoja harkitaan pitkään. Yleinen epävarmuus näkyy ja tuntuu.

    Juttua muokattu 11.6.2025 klo 15.05 : Pääkuva vaihdettu Sampo Rosenlewiksi, kun aiemmassa kuvassa oli New Hollandin puimuri.

    Lisää aiheesta
    • Arkistokuva konekaupasta.

      Maatalouskoneet | Maatalouskoneala toipumassa pahimmasta alhosta

      Tilaajalle
    • Valtra jatkaa traktorirekisteröintien kärkipaikalla Suomessa. Arkistokuva kevättöistä 2025.

      Maatalouskoneet | Traktorin ostajat ovat edelleen varsin harvassa – Fendtillä vaikea alkuvuosi

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    HankkijaTechnicassa uutuuskoneita esiteltiin maahantuontivaraston tiloissa. Edellisenä iltana esittelyt olivat näyttävästi toteutetut, savun ja värivalojen loisteessa.

    Koneviesti | Turun HankkijaTechnica -tapahtumassa esiteltiin koneuutuuksia

  • Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Massey Fergusonin 8S.305 Turun Konekeskuksen myyntipisteessä edustaa nykyistä MF-uutuusmallistoa.

    Koneviesti | Turun Konekeskus ja Massey Ferguson yhteistyössä jo 10 vuotta