
Suomen ja koko Euroopan maatalouskonemarkkinat ovat jumissa, vaikka tuoreimman alan suhdannebarometrin mukaan orastavaa kasvua olisi näkyvissä.
Suomessa ensirekisteröitiin toukokuussa 86 maataloustraktoria. Luku on historiallisen pieni, sillä vain vuoden 2020 toukokuussa rekisteriin meni tätä vähemmän koneita. Silloin markkinat lopahtivat ja koronaepidemian karanteenirajoitukset oli saatu voimaan. Tehtaita seisoi.
Iso pudotus on koettu nytkin. Toukokuun menekki supistui kolmanneksen viime vuoden toukokuusta, jolloin ensirekisteröitiin 129 maataloustraktoria.
Vuoden 2020 kevään jälkeen markkinat alkoivat nopeasti elpyä ja koko vuodesta tuli lopulta vuoden 2019 kaltainen kokonaismyynniltään.
Euroopan maatalouskonevalmistajien tilauskirjat povaavat lievää käännettä parempaan, mutta on vaikea ennustaa, alkaako se alkaa näkyä Suomen traktorimarkkinoilla ja milloin.
Toukokuun loppuun mennessä ensirekisteröidään karkeasti puolet koko vuoden uusien traktoreiden menekistä. Jos niin kävisi nytkin, tämän vuoden traktorimyynnin saldo jää alle tuhannen traktorin.
Niin alas tuskin mennään osin siksi, että viime vuoden lopulla rekisteröitiin tavallista enemmän tänä vuonna myytäviä koneita, mutta kovin paljon tuhannen rekisteröinnin ylikään ei välttämättä ylletä. Maatilojen talous ei ole niin hyvässä kunnossa, että kysyntä voisi merkittävästi elpyä.
Viime vuonna ensirekisteröitiin 1 228 maataloustraktoria, joista 664 kappaletta tammi–toukokuussa. Tämän vuoden kevät tuotti 479 traktorirekisteröintiä, missä on pudotusta yli neljännes viime vuoden vastaavaan aikaan.
Ruotsissa vastaavaa pudotusta ei ole koettu, vaan traktoreita on rekisteröity tänä vuonna prikulleen viime vuoden tahtiin.
Ruotsissa vastaavaa pudotusta ei ole koettu, vaan traktoreita on rekisteröity tänä vuonna prikulleen viime vuoden tahtiin.
Traktorimerkeistä Valtra jatkaa vahvasti kärjessä, vaikka kappalemyynti on kutistunut. Markkinaosuus on noussut peräti seitsemän prosenttiyksikköä 55 prosenttiin. John Deere palasi tilastokakkoseksi ja New Holland on kolmantena yhden rekisteröinnin edellä Massey-Fergusonia.
Fendtille alkuvuosi on ollut hankala, samoin Claasille. Kummankin myynti on rojahtanut alle puoleen viime vuoden keväästä. Kauppaa on tehty noin traktori per viikko tahtia ensimmäiset viisi kuukautta.
Maataloustraktorit eivät ole ainoita, joiden kysyntä laskee. Traktoriksi rekisteröityjä mönkijöitä on myyty kuudennes viime vuotta vähemmän tammi-toukokuussa ja toukokuussa alamäki jyrkkeni.