

Tammikuussa ensirekisteröitiin 104 maataloustraktoria. Se on 98 kappaletta vähemmän kuin vuosi sitten tammikuussa, joka sekin oli historian toisiksi hiljaisin.
”Yksi syy siihen on, että investointitukien maksamiset viivästyivät viime vuonna ja sitä edellisenä vuonna”, sanoo Teknisen kaupan liiton johtava asiantuntija Juha Ala-Hiiro.
Ostovoima on heikentynyt kuluttajien lisäksi myös maatiloilla, mikä näkyy konekaupassa. Lisäksi investointeja ovat jarruttaneet rahoitusten korot, jotka ovat voineet nollakorkoaikaan tottuneesta tuntua korkeilta.
Ala-Hiiro ei ole huolissaan traktorikaupan alamäestä, eikä näe sen vaikuttavan suoraan Suomen huoltovarmuuteen.
”Traktorien määrä on vähentynyt, mutta maatilojen koko kasvaa ja työkoneiden laajuus on laajentunut.”
Monilla tiloilla on oma kaivinkone, pyöräkuormaaja, henkilönostimia ja kurottajaa. Investoinnit jakautuvat siis nykyisin useammalle konetyypille.
”Esimerkiksi rakennuspuolella on näkyvissä loppuvuodelle kasvua, mutta kehitys on hidasta.”
Euroopan maatalouskonevalmistajien kattojärjestö Ceman viimeisimmän kuukausiraportin mukaan vielä tammikuussa 26 prosenttia maatalouskonevalmistajista uskoi markkinatilanteen paranevan. Helmikuussa luku oli 37 prosenttia.
Myös Ala-Hiiro sanoo, että käänne parempaan on tulossa, ja odotukset ovat alalla positiivisia.
”Esimerkiksi rakennuspuolella on näkyvissä loppuvuodelle kasvua, mutta kehitys on hidasta.”
Eniten kasvua hidastaa päätösten puuttuminen.
”Tarjouspyyntöjä on enemmän ja tarjouskantaa on, mutta tarjouksia ja hankkeita siirretään eteenpäin, eikä uskalleta aloittaa.”
Ala-Hiiro arvioi, että pienemmän pään traktoreihin tulee kolmessa vuodessa sähkömoottoreita. Traktoreiden ja työkoneiden käyttövoima tulee hänen mukaansa tulevaisuudessa jakautumaan muihinkin lähteisiin, kuten vetyyn ja kaasuun.
Iso haaste maataloustraktoreissa on pellon pintapaine. Akustot ovat painavia.
”Onneksi akkutekniikka kehittyy koko ajan ja akut tulevat pienemmiksi.”
Konealan osaajat vähenevät, ja alalle on vaikea saada työvoimaa. Esimerkiksi uusia kuorma-autokortteja ajetaan vain 9 000 vuodessa.
”Kuljettajapuoli on tosin saanut vähän nostetta. Sen huomaa huoltoasemilla, kun monista rekoista tulee naiskuljettaja.”
Ala-Hiiro näkee naisten kouluttautumisen työkoneasentajatutkintoon mahdollisuutena alan kasvulle.
Diagnostiikka ja tehdaskunnostetut osat ovat tehneet esimerkiksi autonasennuksesta siistimpää ja houkuttelevampaa.
Eniten vaikuttaa kuitenkin asenne ammatillista koulutusta kohtaan.
”Tarvitaan hyviä käsillä tekijöitä monelle toimialalle.”