Maatalouspolitiikka luokittelee turvepelloiksi ne pellot, joiden orgaanisen aineksen määrä on vähintään 40 prosenttia. Turvepeltojen viljelyssä vastuullisuus ja kestävät valinnat korostuvat.
Kiteen Kesälahdella maata viljelevä Sauli Immonen tunnustaa, että turvepeltojen viljelykäytännöissä on parantamisen varaa. Mutta samalla hän muistuttaa niin sanotuista heittopelloista, jotka on jätetty viljelemättä.
Näitä peltoja ei ole metsitetty tai niistä ei ole tehty kosteikkoja. Näihin tuottamattomaksi muuttuneisiin lohkoihin kannattaisi ensimmäiseksi kiinnittää huomiota, jos turvemaan kasvihuonekaasupäästöjä halutaan hillitä.
On ymmärrettävä, ettei kaikkia aikoinaan raivattuja turvepeltoja kannata pitää tuotannossa. Turvepeltojen heitteillejättö ei koskaan ole paras vaihtoehto, Immonen toteaa.
Turvepeltojen heitteillejättö ei koskaan ole paras vaihtoehto.
Maaperästä vapautuu hiiltä kaiken aikaa, mutta pohjaveden säädöllä voidaan saavuttaa merkittävä etuja hiilipäästöjen hillinnässä. Kosteikkoja on aiemmin tarkasteltu lähinnä vesiensuojelun näkökulmasta. Pellon vesittämisellä aikaansaatava ilmastokosteikko vähentää samaan tapaan hiilipäästöjä ja lisää luonnon monimuotoisuutta.
Jos turvemaan viljelyä halutaan jatkaa ja pitää pelto ruuantuotantovalmiudessa, ruokohelpi on Immosen mukaan yksi varteenotettava vaihtoehto hiilen sidonnassa. Kasvualustana ja kuivikkeena ruokohelpi turpeen korvaajana on antanut lupaavia tuloksia. Vaatimattomana, mutta kuitenkin rohkeasti kasvava ruokohelpi sitoo mukavasti hiiltä itseensä.
Viljelijältä vaaditaan toimissaan paljon, vaikka viranomaisten keskuudessa on huomattavan paljon toisistaan poikkeavia mielipiteitä ja ohjeita. Viljelijällä pitää olla selkeä ymmärrys kokonaisuudesta ja nimenmaan omien peltolohkojensa tilanteesta.
Pohjois-Pohjanmaalla viljaa viljelevä ja valtakunnallisessa satokisassa hyvin menestynyt viljelijä muistuttaa turpeen maatumisasteen merkitystä. Mitä maatuneempi turvepelto on, sitä varmemmin se tuottaa myös viljasatoa.
Turvepellot lämpenevät keväisin kivennäismaita hitaammin, mistä johtuen ne eivät ole ihanteellisia vaativampien kasvien viljelyyn. Mutta nurmen tuottajana turvepelto on varsin mainio.
Yksi viljelyohje turvepeltojen viljelyssä on ylitse muiden. Kyntämistä olisi vähennettävä ja tarkasteltava tilannetta viljelykierron sisällä.
Isokyröläisen maanviljelijä ja tutkija Jussi Knaapin mukaan hiilipolitiikka nojaa turhan vahvasti menneen maailman tieteeseen. Viljelyssä olevat turvepeltomme eivät ole raakaturvemaita vaan pitkälle humustuneita maita.
Knaapin mukaan yksi viljelyohje turvepeltojen viljelyssä on kuitenkin ylitse muiden. Kyntämistä olisi vähennettävä ja tarkasteltava tilannetta viljelykierron sisällä.
Jos tietyillä kasveilla, kuten perunalla tarvitaan muokkausta, voidaan se kompensoida vaikkapa kierrossa olevalla nurmella. Nurmen uusimisen rajoitukset viiden vuoden sääntöineen ovat osoittautuneet ongelmallisiksi.
Keski-Euroopassa ja Englannissa turvemaat ovat tammimetsien perua olevaa korkeamman pH:n ”fensoil”-tyyppiä eivätkä meillä vallalla olevaa happamahkoa havumetsien turvetta. Turvemaiden ennallistaminen on tapetilla myös Englannissa ja parhaat viljelypilotit ovatkin jo onnistuneet todistamaan, että turvemaitakin voidaan viljellä hiilinegatiivisesti.
MAA-akatemian neuvoja Antti Luomala muistuttaa, että olisi tärkeää päättää mitä pellolta halutaan.
Luomala korostaa, ettei turvepeltojen viljelyohjeita yleistettäisi ristiriitaisesta tiedosta huolimatta. Asiaa on tarkasteltava peltolohko kerrallaan viljelijän kokemukseen pohjautuen. Hyvä maanhoito on avainasemassa, valittiinpa turvepellolle mikä tahansa käsittelytapa. Syventävää tietoa tarvitaan, ja MAA-akatemia pyrkii toimimaan tiedon etsijänä ja tiedon välittäjänä.
MAA-akatemia on ruohonjuuritason toimija eikä se ota suoranaisesti kantaa hiilipolitiikkaan, vaan tarjoaa käytännön tietoa viljelijöiden tilakohtaisiin tarpeisiin.
