• Peltotukien isoimpien erien maksu maatiloille alkaa 8. joulukuuta – nuorten viljelijöiden tulotuen lisäosana maksetaan maatalouden kriisitukea

    Marraskuun lopulla alkaa ympäristökorvauksen, luonnonmukaisen kasvintuotannon korvauksen ja eläinten hyvinvointikorvauksen maksamisen.
    Tuki talviaikainen kasvipeite -toimenpiteestä maksetaan kesäkuussa 2024.
    Tuki talviaikainen kasvipeite -toimenpiteestä maksetaan kesäkuussa 2024. Kuva: Kari Salonen
    Maatalous|Maatalouspolitiikka
    21.11.202313:45
    Tuure Kiviranta

    Ruokavirasto aloittaa 8. joulukuuta luonnonhaittakorvauksen ja pinta-alaan perustuvien peltotukien maksamisen. Vuonna 2023 haettuja tukia maksetaan maatiloille joulukuussa yhteensä noin 840 miljoonaa euroa.

    Luonnonhaittakorvausta maksetaan korvauksena epäsuotuisista ilmasto-oloista, jotka johtuvat Suomen pohjoisesta sijainnista. Korvauksen avulla turvataan maataloutuotannon jatkuminen ja maatalousmaan säilyminen viljelykäytössä. Joulukuussa korvauksesta maksetaan maatiloille noin 95 prosenttia. Korvauksen loppuosan Ruokavirasto maksaa toukokuussa 2024.

    Luonnonhaittakorvauksen määrä hehtaaria kohden on sama kuin vuonna 2022. Vuoden 2022 korvauksen lisäosana maksettiin kuitenkin maatalouden kriisitukea, joten korvaus oli silloin tavallista suurempi.

    EU:n rahoittamista peltotuista joulukuussa maksuun tulevat perustulotuki, ekojärjestelmätuki, uudelleenjakotulotuki, nuorten viljelijöiden tulotuki, tärkkelysperunapalkkio ja erikoiskasvipalkkio. Tuista maksetaan noin 95 prosenttia joulukuussa ja loppuosat kesäkuussa 2024.

    Ekojärjestelmätuki maksetaan joulukuussa toimenpiteistä luonnonhoitonurmet, viherlannoitusnurmet ja monimuotoisuuskasvit. Tuki talviaikainen kasvipeite -toimenpiteestä maksetaan kesäkuussa 2024.

    EU:n nuorten viljelijöiden tulotuen lisäosana maksetaan maatalouden kriisitukea. Nuorten lisätuki maksetaan ilman erillistä hakemusta viljelijöille, jotka ovat hakeneet EU:n nuorten viljelijöiden tulotukea peltotukien haussa tänä vuonna.

    Kriisituen tarkoituksena on lievittää haittoja, joihin ovat vaikuttaneet kuiva kasvukausi vuonna 2023 ja maatalouden asemaa hankaloittavat kansainväliset kriisit. Lisätuki maksetaan osin EU:n ja osin kansallisista varoista.

    Kansallisista varoista rahoitettavat peltotuet maksetaan joulukuussa kokonaan. Tukia ovat yleinen hehtaarituki, pohjoinen hehtaarituki, nuorten viljelijöiden tuki ja sokerijuurikkaan kansallinen tuki.

    Aiemmin on jo kerrottu, että Ruokavirasto aloittaa marraskuun lopulla ympäristökorvauksen, luonnonmukaisen kasvintuotannon korvauksen ja eläinten hyvinvointikorvauksen maksamisen maatiloille. Yhteensä niitä maksetaan marraskuussa noin 160 miljoonaa euroa.

    Lisää aiheesta
    • Antti Kurvinen kertoi huhtikuussa MTK:n valtuuskunnalle, että tukimaksuja on ollut hyvin vaikea aikaistaa.

      Maatalouspolitiikka | Luomutukien maksu alkaa 27.11. – alkuperäisessä aikataulussa maksut olisivat alkaneet vasta ensi huhtikuussa

    Artikkelin aiheet
    peltotuet
    maatalous
    Ruokavirasto
    nuoret viljelijät
    maatalouden kriisituki
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Maanomistajat ovat mahdollisuutena hiilensidonnassa, mutta eivät osapuolena keskustelussa

  • Saksasta alkaneet traktorimielenosoitukset ovat laajentuneet myös muihin maihin. Ranskan tiesuluilla on näkynyt lähinnä isoja traktoreita, mikä johtuu siitä, että pääosa protesteihin osallistuvista tuottajista edustaa ison tilakoon tuottajia. Maataloustuotannon vaikeudet ovat pahiten osuneet suurempiin tuottajiin. LEHTIKUVA / AFP

    Koneviesti | Miksi traktorit tulivat Ranskan teille? Näistä syistä maatalousyrittäjät ovat lähteneet barrikadeille Euroopassa

  • Ruokavirasto aloittaa tukien ja palkkioiden maksut joulukuussa, ja ensimmäisessä maksuerässä maksetaan noin 95 % näistä tuista. Kuvituskuva.

    Koneviesti | EU-viljelijätukien tukitasoja ja ehtoja vahvistettu hakuvuodelle 2023 – tukitasoihin pudotuksia