Jaettu lannoitus on hyvä keino hallita riskejä – yleistynee nyt, kun lannoitteet ovat hinnoissaan
Hyvä nyrkkisääntö on, että 75 prosenttia typen kokonaismäärästä annetaan kylvön yhteydessä ja loput tarpeen mukaan myöhemmin.
Viljan lisälannoitus tehdään yleensä keskipakolevittimellä. Kuva: Uolevi OristoJaettu lannoitus kiinnostaa tänä vuonna todennäköisesti aiempaa enemmän, kun lannoitteiden hinta on kivunnut korkeuksiin.
Uudenmaan ruotsinkielisen neuvontajärjestön NSL:n kasvinviljelyneuvoja ja koetoiminnan johtaja Patrik Erlund toteaa, että lannoituksen jakaminen on käypä keino hallita riskejä.
Periaatteena on, että lannoitetta annetaan kylvön yhteydessä kohtalainen määrä ja kasvukauden mittaan seurataan, hyötyykö kasvusto lisälannoituksesta. Näin panoksia ei mene hukkaan, jos kesä ei olekaan suotuisa.
Erlundin toiminta-alueella syysvehnän jaettu lannoitus on ollut käytössä vuosikymmeniä. Kevätvehnällä menetelmä on yleistynyt kymmenen viime vuoden aikana.
Riskien hallinnan lisäksi jaettu lannoitus on joillakin tiloilla hyvä keino saada käyttöön enemmän kylvökapasiteettia kiireaikaan, Erlund muistuttaa.
Hyvä nyrkkisääntö on, että 75 prosenttia typen kokonaismäärästä annetaan kylvön yhteydessä ja loput tarpeen mukaan myöhemmin.
"Jos mennään alhaisempiin aloitusmääriin, lisälannoituksen onnistuminen on liiaksi säästä kiinni, Erlund toteaa. ”Pahimmillaan voi tulla jopa satotappioita.”
Lisätypen oikea antamisaika on korrenkasvun alusta aikaan juuri ennen tähkälletuloa. Mitä aikaisemmin typpi annetaan, sitä enemmän se vaikuttaa sadon määrään. Myöhään, jopa vasta tähkälletulovaiheessa, annetulla typellä voidaan vaikuttaa jyvien valkuaisen muodostukseen.
Riskinsä on tässäkin, Erlund huomauttaa. ”Jos lähdetään korottamaan valkuaisprosenttia, mutta jäädään kuitenkin alle leipävehnän vaatimustason, lisälannoituksesta ei saada odotettua hyötyä.”
Hänen mukaansa lisälannoitus kannattaakin ajoittaa niin, että sillä saadaan myös sadonlisää, jolla toimenpide saadaan maksettua. ”Hyvä kompromissi on juuri ennen tähkälletuloa.”
Mistä viljelijä tietää, milloin lisälannoitus on tarpeen?
Käytettävissä on monenlaisia mittareita, kortteja ja sensoreita. Jopa satelliitista pystytään arvioimaan lannoituksen tarvetta.
Erlund itse suosittelee yksinkertaista nolla–maksimiruutu-järjestelmää.
”Jätetään lohkolle pieni ruutu kokonaan lannoittamatta ja toinen ruutu, joka saa lannoitetta ylimäärin.”
Jos nollaruudun kasvu on kovin heikkoa, tiedetään, että maasta mineralisoituu vähän typpeä. Jos se taas kasvaa kohtuullisen rehevästi, maan typpivarat ovat käytössä.
Jos maksimiruudun ja normaalikasvuston välillä alkaa olla värieroa ennen tähkälle tuloa, voidaan miettiä, olisiko lisätyyppi tarpeen.
Erlundin mukaan lisälannoitus tehdään yleensä keskipakolevittimellä.
”Ne ovat hyvin kehittyneitä. Niillä saadaan tasainen levitystulos, kunhan niiden tekniikkaan perehtyy kunnolla.”
Jonkin verran lisälannoitusta tehdään myös levittämällä nestemäistä lannoitetta kasvinsuojeluruiskulla. Tällä menetelmällä 20 kilon typpimäärä hehtaarille on Erlundin mukaan ylärajoilla. ”Jos määrä menee yli sen, kasvustoon voi tulla polttovioituksia.”
- Osaston luetuimmat
