Kotimaisen perunan sato ja laatu näyttävät tänä syksynä lupaavilta.
Viime vuonna perunan sato jäi historiallisen pieneksi, alle 500 miljoonaan kiloon. Pelloille jäi heikkojen sääolojen takia jopa 800—900 hehtaarin edestä perunaa.
Tänä vuonna kaikki saatiin nostettua, sanoo Luonnosta Finland oy:n toimitusjohtaja Antti Kuusisto. Myös laatu näyttää hyvältä, hän täydentää.
Hävikkiä on odotettavissa viime vuotta vähemmän. Satotasoa Kuusisto kuvailee normaaliksi tai hyväksi.
Kasvukausi oli perunalle tasainen: Se sai monin paikoin riittävästi kosteutta ja lämpösummaa.
Lämmin syksy on hyödyttänyt suomalaisten suosimia maan antimia. ”Nostoja tehtiin lokakuussakin hyvissä olosuhteissa.”
Luonnosta Finland oy vie kotimaista perunaa Baltiaan ja Ruotsiin. Kotimaiselle luomuperunalle on lisäksi jonkin verran kysyntää Keski-Euroopassa, Kuusisto lisää.
Vielä on aikaista antaa lopullista arviota Euroopan perunasadosta, sillä nostot ovat kesken.
Luomuperunaa viedään markkinoille hollantilaisen tytäryhtiön kautta. Luomuperunalla ruttopaine on ollut Keski-Euroopassa kova ja sato näyttää jäävän vaatimattomaksi.
Runsaat sateet ovat leikanneet yleisestikin perunan satonäkymiä. Satotasoihin ei silti odoteta merkittävää pudotusta.
Syynä on perunan tuotantoalan kasvu isoissa tuottajamaissa Saksassa, Ranskassa, Belgiassa ja Hollannissa.
Vielä on kuitenkin aikaista antaa lopullista arviota Euroopan perunasadosta, sillä nostot ovat kesken, Kuusisto toteaa.