

Suomessa viljeltävien kasvien valikoimaa pidetään usein melko kapeana. Vaihtoehtoja viljelyn monipuolistamiseksi voi joidenkin viljelijöiden mielestä olla vähän.
Yksi perinteistä viljelykiertoa laajentava kasvi on tärkkelysperuna, jonka viljelykeskittymät sijaitsevat jalostustehtaiden lähialueilla.
Erityisesti metsäteollisuuden raaka-ainetarpeet tukevat tärkkelysperunan viljelyä sen valta-alueilla. Tulevaisuudessa tuotantomäärien odotetaan hieman kasvavan.

Kotimaisena monialayrityksenä tunnettu Berner on viime vuosina kasvattanut omistustaan myös tärkkelysperunan jalostusketjussa.
Ensimmäisenä yhtiö hankki osake-enemmistön modifioituja tärkkelyspohjaisia side- ja liima-aineita tekniseen käyttöön valmistavasta ja myyvästä Chemigate oy:stä vuonna 2021. Seuraavana vuonna konserniin liittyi myös Finnamyl oy, jonka osakkeista Chemigate osti 47 prosenttia.
Syy alalle laajentumiseen on Bernerin johtoryhmään kuuluvan liiketoimintajohtaja Kalle Erkkolan mukaan selvä.
”Kotimaiselle tärkkelykselle on vakaa kysyntä ja toisaalta samaan aikaan asiakkaiden ympäristötietoisuus ja vastuullisuuskriteerien merkitys kasvavat.”
Tärkkelysperunanviljelyn kehittämiseksi Berner on aloittanut kehityshankkeen yhdessä alan toimijoiden kanssa.
Tavoitteena on vähentää pilottitiloilla perunatärkkelystuotannon ympäristövaikutuksia, kehittää uusia viljelytapoja ja tehostaa koko ketjun toimintakykyä uuden teknologian avulla.
Ympäristövaikutuksia pyritään vähentämään muun muassa tehostamalla ravinteiden käyttöä esimerkiksi digitaalista viljelysuunnittelua ja säädataa yhdistämällä.
”Kysyntä kotimaiselle tärkkelykselle on vakaa.” Kalle Erkkola
Seinäjoen Untamalassa tärkkelysperunaa viljelevä Antti Lammi kertoo osallistuneensa hankkeeseen ja toteaa uudistavaan viljelyyn tähtäävien toimenpiteiden olevan myös taloudellisesti kannattavia.
”Olen saanut pienemmällä lannoitustasolla samoja ja jopa parempia satotasoja kuin aikaisemmin käytetyllä korkealla lannoitustasolla”, Lammi kertoo.

Untamalan monipuoliset maalajit vaikuttavat vuosittain käytössä oleviin perunalajikkeisiin ja niiden ominaisuuksiin. Tilan noin 75 hehtaarin kokonaisalalla kasvaa tärkkelysperunan lisäksi viljoja sekä saneerauskasveja.
”Viljojen kanssa olen käyttänyt kerääjäkasveja jo vuosia ja niiden ansiosta peltojen multavuus on noussut pykälän parempaan suuntaan”, Lammi sanoo.
Myös hankkeen myötä tutuksi tullut viljelijäverkosto ja yhteiset viestintäkanavat, kuten Whatsapp-ryhmä ovat Lammin mukaan tulleet positiiviseksi tueksi viljelijäarkeen.
”Tärkkelysperuna viljelykasvina sopii kasvinviljelytilan kiertoon ja uusia tuottajia otetaan mielellään mukaan sopimusketjuun. Haasteena kasvulle on oma siemenperunatuotanto, joka määrittää aina seuraavan vuoden kylvöalaa”, kertoo Finnamyl oy:n viljelypäällikkö Kimmo Pusa.
”Meillä olisi tällekin kaudelle ollut tulossa uusia tuottajia, mutta viime vuoden haasteellisten sääolosuhteitten takia siemenperunaa ei ollut saatavilla riittävästi.”

Yhdeksi viljelyyn kannustavaksi tekijäksi Pusa nostaa yhtiön tarjoaman hintatiedon, jonka avulla viljelijät tietävät jo nyt tuottajahinnan kaudelle 2025.
”Viljelijän näkökulmasta asia on hyvä, sillä siihen nojaten pystyy suunnittelemaan tuotantoaan. Vuosittain tärkkelysperunan katetuotto on ollut esimerkiksi viljoja parempi, mutta olen silti jopa hieman pienentänyt tärkkelysperunan pinta-alaa paremman viljelykierron aikaansaamiseksi. Hyvän viljelykierron takia hehtaarisadot ovat nousseet ja kokonaissato on pysynyt samana”, Lammi sanoo.
Lammin perunat jalostetaan Finnamyl-konserniin kuuluvassa Lapuan peruna oy:ssä, joka käsittelee vuosittain noin 70 000 tonnia tärkkelysperunaa.
Päivittäin tehdas pystyy vastaanottamaan noin miljoona kiloa, joten jokaiselle noin sadalle sopimusviljelijälle sovitaan etukäteen toimitusajat syksyn perunasadolle.
”Kotimaisen teollisuuden tärkkelystarpeesta tuotetaan kotimaassa vain noin puolet, joten kasvunvaraa tuotannolle löytyy. Samalla haluamme kuitenkin olla mukana arvoketjussa, jossa lopputuotteen ympäristökuormitus olisi mahdollisimman tarkasti raportoitavissa asiakkaalle”, Bernerin markkinointipäällikkö Marjo Marttila tiivistää hankkeen ideaa.