• Kansallisen tuen ratkaisusta ei syntynyt sopua, tärkkelysperuna hiertää kivenä kengässä

    Neuvotteluja jatketaan heti uudenvuoden jälkeen.
    Tilaajalle
    Tärkkelysperunaa jäi paljon maahan märkyyden takia.
    Tärkkelysperunaa jäi paljon maahan märkyyden takia. Kuva: Johannes Tervo
    Maatalous|Maatalouspolitiikka
    21.12.202314:09
    Satu Lehtonen

    Neuvottelut ensi vuoden kansallisten tukien jaosta jatkuivat tänään torstaina valtion ja tuottajajärjestöjen kesken. Sopuun ei päästy. Neuvotteluja jatketaan heti uudenvuoden jälkeen.

    Neuvotteluissa hiertää tuottajien tärkkelysperunalle esittämä kriisituki.

    Monesta muusta asiasta on jo yksimielisyys, MTK:n maatalousjohtaja Johan Åberg kertoo.

    Tukiratkaisu noudattelee näillä näkymin pääpiirteiltään tämän vuoden mallia. Tänä vuonna käytössä olleet yksivuotiset korotukset kuitenkin poistuvat joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta.

    Teurashiehoille on tänä vuonna maksettu tilapäistä korotettua tukea, 100 euroa eläinyksiköltä. Sillä pyritään helpottamaan hiehonkasvatuksen heikkoa kannattavuutta. Tuki jatkuu ensi vuonna mutta alenee 70 euroon. Lisäksi korotetaan myös emolehmien ja uuhien tukea 25 euroa eläinyksiköltä.

    Maidon tämänvuotinen kahden miljoonan euron korotus poistuu, samoin valkuaiskasvien 25 euron ja seoskasvien 15 euron korotus hehtaaria kohti.

    Maidolla tuotannon aleneminen kuitenkin mahdollistaa tukitason pitämisen ennallaan. Yksimahaisilla viitemäärien aleneminen mahdollistaa jopa yksikkötuen pienen nousun.

    Myös kasvihuone- ja muissa puutarhatuissa jatketaan melko tarkkaan tämän vuoden tasolla.

    Maidon pohjoisen tuen rajoite korotetaan C1/C2-alueella 4 miljoonaan litraan, C2p-alueella 3,6 miljoonaan litraan, C3P1-alueella 3,2 miljoonaan litraan, C3P2/P3/P4-alueilla 2,8 miljoonaan litraan, C4P4-alueella 2,4 miljoonaan litraan ja C4P5-alueella 1,5 miljoonaan litraan.

    Tuottajien mukaan Ukraina-poikkeus on ainoa mahdollisuus maksaa tärkkelysperunan tukea kohdennetusti vahinkoja kärsineille.

    Neuvottelujen hankalin kysymys on tärkkelysperuna.

    Tärkeimmillä tärkkelysperunan tuotantoalueilla satoi nostoaikaan erittäin runsaasti. Paljon satoa jäi nostamatta, kun pellot eivät kantaneet koneita.

    Kansallisten tukien potissa on muutaman miljoonan euron jakovara. MTK ja SLC esittivät, että sitä käytettäisiin tärkkelysperunatilojen tukemiseen. Ehdotuksen mukaan korvausta maksettaisiin sen perusteella, kuinka paljon tilan toimittama tärkkelysmäärä jäi sopimusmäärästä.

    Tuen lakipohjaksi tuottajat esittävät niin sanottua Ukraina-puitetta. Valtiontukisääntöjä lievennettiin Ukrainan sodan takia, ja sillä perusteella myönnettiin muun muassa lannoitteiden ja sähkön kustannustukea viime kesänä.

    Valtion puolella asialle ei ole lämmetty, Åberg kertoo. Siellä vedotaan siihen, ettei tärkkelysperunan tilanne johdu Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan. Åberg myöntää tämän mutta toteaa, että samalla perusteella monessa EU-maassa on maksettu avokätisesti mitä erilaisimpia kriisitukia.

    Valtion neuvottelijat eivät myöskään halua luoda uutta tukijärjestelmää, joka edellyttäisi myös uutta lainsäädäntöä.

    ”Perusteluna on, että siitä syntyy ylimääräinen kustannus. Lisäksi vedotaan Ruokaviraston resurssipulaan ja siihen, että virastolla on haasteita selvitä nykyistenkin tukien maksatusaikatauluista”, Åberg kertoo.

    Tuottajien mukaan Ukraina-poikkeus on ainoa mahdollisuus maksaa tukea kohdennetusti vahinkoja kärsineille. Muuten lähtökohtana olisi de minimis -tuki. Sen 20 000 euron tilakohtaisesta kiintiöstä monella tilalla on jo osa käytettynä.

    Vastapuolen kolmas perustelu on, ettei maatalouteen pääse syntymään riskienhallintajärjestelmiä, jos valtio aina tulee apuun kriisitukien muodossa. Tämänkin Åberg myöntää, mutta toteaa: "Vaikka nyt keksittäisiinkin jokin asiaan sopiva vakuutus, se ei jälkikäteen auta niitä viljelijöitä, jotka ovat kokeneet suuria satomenetyksiä.”

    Lisää aiheesta
    • Tuki talviaikainen kasvipeite -toimenpiteestä maksetaan kesäkuussa 2024.

      Maatalouspolitiikka | Peltotukien isoimpien erien maksu maatiloille alkaa 8. joulukuuta – nuorten viljelijöiden tulotuen lisäosana maksetaan maatalouden kriisitukea

    • Kriisituki avautuu haettavaksi syksyllä, komission hyväksyttyä kansalliset tukikriteerit.

      Maatalousyrittäjät | Kuivuudesta kärsiville tiloille tulossa EU:n kriisitukea – Suomessa jakoon arviolta 12 miljoonaa

      Tilaajalle
    • Ensi vuoden kansallisten tukien pasmat ovat nyt selvillä.

      Maatalouspolitiikka | Kansallisen tuen ratkaisu ensi vuodelle valmis – uusi cap-kausi tuo paljon muutoksia

    • MTK:n puheenjohtaja Juha Marttilan mielestä maa- ja metsätalouden leikkaukset olisivat tulella leikkimistä.

      Maatalouspolitiikka | MTK:n Marttila varoittaa hallitusneuvottelijoita: ”Maatalouden rahoista leikkaaminen voisi vaarantaa EU:n tuet”

    • Uusi cap-kausi tuo mukaan tukimuutoksia.

      Maatalousyrittäjät | Kuluvan vuoden tukitasot ja -ehdot selkenevät

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Maanomistajat ovat mahdollisuutena hiilensidonnassa, mutta eivät osapuolena keskustelussa

  • Saksasta alkaneet traktorimielenosoitukset ovat laajentuneet myös muihin maihin. Ranskan tiesuluilla on näkynyt lähinnä isoja traktoreita, mikä johtuu siitä, että pääosa protesteihin osallistuvista tuottajista edustaa ison tilakoon tuottajia. Maataloustuotannon vaikeudet ovat pahiten osuneet suurempiin tuottajiin. LEHTIKUVA / AFP

    Koneviesti | Miksi traktorit tulivat Ranskan teille? Näistä syistä maatalousyrittäjät ovat lähteneet barrikadeille Euroopassa

  • Ruokavirasto aloittaa tukien ja palkkioiden maksut joulukuussa, ja ensimmäisessä maksuerässä maksetaan noin 95 % näistä tuista. Kuvituskuva.

    Koneviesti | EU-viljelijätukien tukitasoja ja ehtoja vahvistettu hakuvuodelle 2023 – tukitasoihin pudotuksia