• Ruotsalainen maatalousosuuskunta ylsi ennätystulokseen

    Lantmännen-osuuskunnan omistajille on tiedossa sievoinen siivu yhtiön tuloksesta.
    Lantmännen-osuuskunnan omistaa 18 000 ruotsalaista maataloustuottajaa.
    Lantmännen-osuuskunnan omistaa 18 000 ruotsalaista maataloustuottajaa. Kuva: Janne Riikonen
    Maatalous|Maatalous
    11.2.202510:08
    Maija Ala-Siurua

    Lantmännen-osuuskunta teki viime vuonna tulosta noin 261 miljoonan euron verran. Tulos on yhtiön kaikkien aikojen paras, kertoo tiedotteessa toimitusjohtaja Magnus Kagevik.

    Potti tietää osuuskunnan omistaville ruotsalaistuottajille yhtiön historian toiseksi suurinta osuutta voitosta, tiedotteessa todetaan.

    Osuuskunnan liikevaihto oli runsas kuusi miljardia euroa.

    Toimitusjohtaja mukaan hyvä tulos on ennen muuta elintarvikedivisioonan, rakennus- ja maanrakennuskoneiden jälleenmyyjä Sweconin sekä kiinteistöt-liiketoiminta-alueen ansiota.

    Elintarvikedivisioonan tulos oli noin 93 miljoonaa euroa, parannusta vuoteen 2023 tuli noin 30 miljoonan euron verran. Nousua siivitti muun muassa pakastettujen leipätuotteiden myynnin kasvu.

    Lantmännen osti nykyiseltä HK Foodsilta Scan-liiketoiminnan viime keväänä. Scan teki huhti–joulukuussa tulosta noin 2,3 miljoonaa euroa.

    Lisää aiheesta
    • Elintarvikekonserni HK Scanin hallitus on kutsunut osakkeenomistajat koolle Turkuun keskiviikkona 28. helmikuuta. Ylimääräisen yhtiökokouksen asialistalla on yhtiön Ruotsin liiketoimintojen myynti Lantmännen-osuuskunnalle.

      Elintarviketeollisuus | HK Scanin ylimääräinen yhtiökokous Turussa päättää Ruotsin-yhtiön myynnistä

    Maatalous- ja energiadivisioonat eivät pärjänneet elintarvikkeille vaan tekivät edellisvuotta heikomman tuloksen. Maatalouspuolen tulos oli noin 27 miljoonaa euroa, kun se vuotta aikaisemmin ylsi lähes 43 miljoonaan euroon. Tulosta painoi alas Ruotsin ja Suomen viljaliiketoiminta, joka kärsi viime ja edellisvuoden pienistä sadoista.

    Energiadivisioonan tulos oli lähes 50 miljoonaa euroa, runsas 30 miljoonaa edellisvuotta vähemmän. Tulosta heikensi ennen muuta Lantmännen Biorefineries -biojalostamoiden merkittävästi heikentynyt tulos, yhtiön tiedotteessa selitetään.

    Lantmännen on Pohjois-Euroopan johtava toimija maatalous-, kone-, bioenergia- ja elintarviketoimialalla. Lantmännenin omistaa 18 000 ruotsalaista maataloustuottajaa, ja sillä on 12 000 työntekijää sekä toimintaa yli 20 maassa. Tunnetuimpia tuotemerkkejä ovat Vaasan, Myllyn Paras, Start, AXA ja Go Green.

    Lisää aiheesta
    • Scan Sverige syntyi, kun suomalainen lihayhtiö HK Scan myi Ruotsin liiketoimintonsa Lantmännennille. Sittemmin HK Scanista tuli HK Foods.

      Lihantuotanto | ATL: Näin omistaja ohjeistaa Ruotsin johtavaa teurastamo- ja lihanjalostusyhtiötä

    • Lantmännenin konserni- ja toimitusjohtaja Magnus Kagevik kertoo konsernin tekevän investointeja, joilla pyritään vastaaman kasvipohjaisten proteiinien kysynnän kasvuun.

      Politiikka ja talous | Lantmännenin vahva osavuositulos mahdollistaa investointien jatkumisen Ruotsissa

    • Gooh on Atrian mukaan tuoreiden mikroaterioiden markkinajohtaja Ruotsin vähittäiskaupassa noin 25 prosentin markkinaosuudella.

      Ruoka | Lantmännen teki jälleen yrityskaupat suomalaisen lihatalon kanssa – nyt vuorossa Atria

    Artikkelin aiheet
    Lantmännen
    maatalous
    Ruotsi
    osuuskunta
    tulos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen