• Lantmännenin vahva osavuositulos mahdollistaa investointien jatkumisen Ruotsissa

    Suomen maatalousliiketoiminnan tulos laski viljaliiketoiminnan heikentymisen vuoksi.
    Lantmännenin konserni- ja toimitusjohtaja Magnus Kagevik kertoo konsernin tekevän investointeja, joilla pyritään vastaaman kasvipohjaisten proteiinien kysynnän kasvuun.
    Lantmännenin konserni- ja toimitusjohtaja Magnus Kagevik kertoo konsernin tekevän investointeja, joilla pyritään vastaaman kasvipohjaisten proteiinien kysynnän kasvuun. Kuva: Lantmännen
    Maatalous|Politiikka ja talous
    3.10.202412:36
    Heli Lehtelä

    Lantmännen teki vuoden 2024 toisella vuosikolmanneksella kaikkien aikojen toiseksi parhaan osavuosituloksen. Neljän kuukauden tulos oikaistuna vertailukelpoisuuteen vaikuttavilla erillä oli 1 116 miljoonaa Ruotsin kruunua eli yli 98 miljoonaa euroa. Tulos jäi hieman edellisvuoden 1 196 miljoonan Ruotsin kruunun eli noin 105 miljoonan euron ennätystuloksesta.

    ”Lantmännen teki vahvan tuloksen sekä toisella vuosikolmanneksella että vuoden kahdeksalla ensimmäisellä kuukaudella”, sanoo Lantmännenin konserni- ja toimitusjohtaja Magnus Kagevik.

    Suomen maatalousliiketoiminnan tulos laski viljaliiketoiminnan heikentyneen tuloksen vuoksi. Ruotsin maatalousliiketoiminnan tulos taas parani edellisvuodesta rehuliiketoiminnan tuloksen kasvun ansiosta. Viljaliiketoiminnan tulosta ovat Ruotsissa heikentäneet viime vuoden sadon vaikutukset, joita tämän vuoden parempi sato on osittain tasoittanut.

    Konsernin energialiiketoiminnan tulokseen vaikutti etanolin hinta, joka on pysytellyt viime vuotta merkittävästi alhaisempana. Raaka-aineiden hintojen lasku ei kompensoinut etanolin hinnan laskua.

    Vuoden 2024 kokonaistulokseen vaikuttanee se, että Ruotsin tämän vuoden sadon arvioidaan olevan suurempi kuin viime vuonna, mutta pienempi kuin viimeisten viiden vuoden keskiarvo. Syys- että kevätviljojen sadot ovat jääneet odotettua pienemmiksi, ja maan sisällä on suuria alueellisia vaihteluita.

    Lantmännen jatkaa investointia Ruotsin ruoantuotannon infrastruktuuriin.

    "Vuosikolmanneksella tehtiin päätös 1,2 miljardin Ruotsin kruunun investoinnista tehtaaseen, joka tuottaa kasvipohjaista proteiinia herneistä ja härkäpavuista. Kasvipohjaisten proteiinien kysyntä elintarvikkeiden raaka-aineena kasvaa maailmanlaajuisesti. Tämä investointi merkitsee uusia viljelymahdollisuuksia viljelijöille ja luo edellytykset elintarviketuotannon ja -viennin kasvulle", Magnus Kagevik sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Konekoot kasvavat. Hankkijan toimitusjohtaja Jyrki Lepistö (oik.) ja Hankkijan Hyvinkään konekeskuksen päällikkö Jari Aspelund ovat panneet alkuvuonna merkille maatalouden konekaupassa uudelleen viriämistä. Konekeskus on päässyt toimittamaan Claasin puimureita ja traktoreita tilaajilleen.

      Talous | Suomen maatalouskauppa kannatti hyvin ulkomaisessa omistuksessa – Hankkija nelinkertaisti liikevoittonsa

      Tilaajalle
    • Lantmännenin Ilmasto & Luonto -ohjelmassa on mukana 93 rukiin sopimusviljelijää, ja sen mukainen viljely kattoi viime vuonna noin 17 prosenttia kotimaisen rukiin vuosituotannosta.

      Kasvintuotanto | 93 suomalaisviljelijälle käyttöön aivan uudenlainen lannoite – lisäkustannus vyörytetään ruokaketjussa eteenpäin

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Lantmännen
    osavuositulos
    maatalous
    kasvipohjainen proteiini
    investointi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jakeluvelvoite perustuu EU:n uusiutuvan energian direktiiviin, joka säätelee biopolttoaineen osuuden vähimmäisosuutta fossiilisesta polttoaineesta.

    Koneviesti | Tilapäistä helpotusta polttoaineen hintoihin

  • Kommentti
    Timo Rintakoski

    Koneviesti | Korjausvelka kasvaa jatkuvasti

    Tilaajalle