
Maatalouskauppa kannatti maan kolmelle suurelle toimijalle myös viime vuonna. Tanskalaiseen Danish Agro -konserniin kuuluva Hankkija nelinkertaisti liiketuloksensa edellisvuodesta. Hyppäykselle edellisvuoden 3,5 miljoonan euron liikevoitosta 15 miljoonaan euroon löytyy selitys liiketoimintakaupasta.
”Isoin vaikutus oli sillä, kun myimme Progres-rehuinnovaatiomme brittiläiselle AB Vistalle”, kertoo Hankkija-konsernin toimitusjohtaja Jyrki Lepistö MT:lle.
Hankkija ja keksinnön ostaja eläinruokintatuotteisiin erikoistunut AB Vista eivät koskaan julkistaneet kauppasummaa, jolla Hankkijan Suomessa kehittämä innovaatio myytiin viime vuoden helmikuussa.
Vielä vahvistamaton Hankkijan tilinpäätös kertoo yrityskaupalla olleen merkittävä osuus yhtiön kannattavuudelle.
Hankkija jatkaa Progresin käyttöä omissa rehuissaan ja vientiä Danish Agron kotimarkkina-alueelle Pohjois-Eurooppaan.
Hankkija on maataloustuotteissa ja maatalouden konekaupassa markkinajohtaja Suomessa. Kakkosena on ruotsalaisen Lantmännen-osuuskunnan omistama Lantmännen Agro.
Hankkijan Lepistö toppuuttelee arvailuja agri-liiketoiminnan kovista katteista:
”Toimialamme on hyvin matalakatteista ja sitoo valtavat pääomat.”
Tarkempia myyntikatteita eivät maatalouskaupan konsernit paljasta.
”Korkeimmat katteet konekaupassa ovat varaosa- ja huoltopuolella. Myyntikatetasoja en kerro, mutta ne ovat matalammat kuin vaikkapa autokaupan puolella”, Hankkijan Lepistö vertaa.
Konekaupan markkinoilla talvella oli hiljaista niin Suomessa kuin laajemminkin Euroopassa. Koko Danish Agro Group raportoi tilinpäätöksessään myyneensä viime tilivuonna yhteensä 1 700 uutta ja käytettyä traktoria sekä yli 800 puimuria.
Hankkija kehuu olevansa markkinajohtaja maahantuotujen traktorien ja puimurien kaupassa. Alkuvuoden 2024 aikana Lepistö kertoo Hankkijan myyneen 14 uutta ajosilppuria ja yli 50 traktoria.
Danish Agro osti Hankkija-konsernin yrityskaupalla vuonna 2013. Kesko myi K-maatalouden Lantmännenille vuonna 2017.
Lepistön mukaan Hankkija on yhä ”perinteinen suomalainen yhtiö”, vaikka se on osa tanskalaisyhtiötä.
”Tuotteet ovat pitkälti suomalaisia, tulos on jäänyt Suomeen. Hankkija pystyy liiketoiminnassaan tekemään maltillista tulosta ja kehittämään toimintaansa.”
Toimitusjohtaja Lepistö kertoo Hankkijan investoivan kuluvana vuotena 14 miljoonaa euroa. Yritys maksaa tuloveroja vuoden 2023 tuloksestaan 3,3 miljoonaa euroa.
”Senttiäkään emme toistaiseksi ole maksaneet osinkoa omistajalle Tanskaan, vaan kaikki on jäänyt Suomeen.”
Lantmännen Agro oy:n liikevaihto viime vuonna oli 520 miljoonaa euroa. Liikevoittoa kertyi vielä vahvistamattoman tilinpäätöksen mukaan 3,0 miljoonaa euroa.
Lantmännen Agrolla on Suomessa 53 maatalouskauppaa, joista 48 on yrittäjävetoisia. Omat liikkeet Lantmännenillä on vain Etelä-Suomessa.
MT:n haastatteleman Lantmännen Agron toimitusjohtaja Markku Multamäki on tyytyväinen viime tilivuoteen.
”Viime tilivuosi oli selkeä parannus edelliseen vuoteen. Liikevaihto laski hieman hintojen laskun vuoksi, liikevoitto nousi ja oli vuoden 2021 tasolla.”
Lantmännen Agro oy:n tilinpäätös on vielä vahvistamaton, mutta luvut sisältyvät koko konsernin tilinpäätökseen. 210 miljoonan euron (2 462 Ruotsin kruunun) vuosituloksen viime vuonna tehnyt Lantmännen-konserni ei julkista maakohtaisia kannattavuuslukujaan.
Tavoitetasot ovat Multamäen mukaan samat koko konsernissa.
Lantmännen-konserni jakaa viime vuoden tuloksesta ruotsalaisille viljelijäomistajilleen ennätyksellisen osingon 1,2 miljardia Ruotsin kruunua, noin 102 miljoonaa euroa.
Multamäen mukaan yhtiö on viljakaupassa vienyt alkuvuonna 2024 paljon kauraa Suomessa ulkomaille.
”Konekaupassa (koneiden) luovutukset asiakkaille ovat edellä viime vuodesta. Myös rehuissa on positiivista kehitystä.”
Kilpailu Suomen maatalouskaupassa on Multamäen mukaan kovaa ja katteet matalia. Konekaupan lisäksi lannoitteiden kauppa on käynyt viime vuoden vastaavaa aikaa paremmin. Hyllyyn ei tavaraa ole pysyvämmin jäänyt.
”Konekaupassa varaston kiertoon pitää keskittyä, muuten ei ole erityisiä murheita.”
Puutarhakaupassa huhtikuun kylmä sää pysäytti taimikaupan.
”Sesonki vain siirtyi”, Lepistö totesi toiveikkaasti.