Traktorikaupan näkymät ovat heikentyneet Suomen ohella Ruotsissa, missä tammi-helmikuussa ensirekisteröitiin yli viidennes vähemmän koneita kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Suomessa pudotusta on ollut 12 prosenttia kahden ensimmäisen kuukauden aikana.
Ruotsin traktorirekisteröintejä analysoivalla Latbruksnytt-verkkosivustolla todetaan, että ilmat ovat nyt poissa traktorikaupasta. Tammikuussa koneita rekisteröitiin hieman viime vuotta vilkkaammin, mutta helmikuussa kysyntä romahti lähes 40 prosenttia viime vuoden helmikuusta.
Jo viime vuoden syksy oli vaisu ja heinäkuun jälkeen menekki supistui vähintään kymmenen prosenttia edellisestä vuodesta joka kuukausi. Mikäli tahti jatkuu samanlaisena, Ruotsin traktorirekisteröinnit jäävät alle 2000 traktoriin tähän vuonna.
Suomessa kehitys on ollut samansuuntaista ja alenevaa, mutta ei yhtä jyrkkää kuin länsinaapurissa. Viimeksi kuluneen puolen vuoden luvut kertovat tästä. Ruotsissa menekki on pudonnut 14 prosenttia ja meillä puolet siitä, 7,5 prosenttia.
Jos tahti jatkuisi samanlaisena Pohjanlahden molemmilla puolilla, Suomessa ensirekisteröitäisiin tänä vuonna noin 1200 maataloustraktoria ja Ruotsissa 1950 kappaletta. Se olisi toteutuessaan historiallisen vähän kummassakin maassa.
Traktorimerkkien suosiossakin näkyy naapurimaissa yhteistä. Viime vuoden kahden kuukauden listan kärjessä olleet merkit ovat kummassakin maassa menettäneet roimasti markkinaosuuttaan, vaikka ykköspaikka on säilynyt vaivattomasti.
Suomessa Valtran markkinaosuus on pudonnut 6,7 prosenttiyksikköä ja Ruotsissa John Deeren peräti 8 prosenttiyksikköä tammi-helmikuussa verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan.
Nousijoita ovat Suomessa Fendt, Claas ja Massey-Ferguson sekä CaseIH, Ruotsissa New Holland, CaseIH, Kubota ja Deutz-Fahr.
Yhtä vaisusti vuosi on alkanut myös vuosi sitten tilastossa kakkosen olleille, New Hollandille Suomessa ja Massey-Fergusonille Ruotsissa. Kumpikin on menettänyt markkinoita muille yhtä paljon kuin markkinoiden ykkösmerkki ja sijoitus on pudonnut kakkosesta viidenneksi alkuvuoden listalla.
Valtra oli kolmantena vuosi sitten ja on edelleen Ruotsissa, vaikka markkinaosuudesta on hävinnyt lähes viisi prosenttiyksikköä. Ruotsissa kärkipaikkaa pitävä John Deere on pudonnut Suomen listalla seitsemänneksi.
Nousijoita ovat Suomessa Fendt, Claas ja Massey-Ferguson sekä CaseIH, Ruotsissa New Holland, CaseIH, Kubota ja Deutz-Fahr.