
Tavoite on olla markkinajohtaja maatalouskaupassa, linjaa lokakuun alussa Lantmännen Agron toimitusjohtajana aloittanut Markku Multamäki.
Kilpailu alalla on kovaa eikä markkinatilanne ole helppo. ”Kilpailijat tekevät omaa juttuaan ja me omaamme”, Multamäki toteaa.
Suomen maatalouskaupassa markkinaosuudeltaan suurin on tanskalaisomisteinen Hankkija.
Multamäellä on kova usko Lantmännenin innovaatioihin ja hän näkee yhtiön olevan alalla edelläkävijä. Nämä olivat ratkaisevia syitä, jotka saivat Multamäen hakemaan yhtiön toimitusjohtajaksi.
Edelläkävijyydestä hän mainitsee esimerkkeinä Ilmasto & luonto -viljelyohjelman, rehujen tuotekehityksen sekä siementen peittauksen korvaavan Thermo Seed -käsittelyn.
Maatalouskauppa on osa ruokaketjua, jossa loppuasiakas on ruuan ostaja. Multamäki uskoo, että pitkällä aikavälillä ruuassa trendeinä kasvavat ilmastonäkökohtien huomioiminen ja luomu, vaikka luomutuotanto onkin tänä vuonna vähentynyt. Kotimaisuus on aina vahva trendi.
Hän on hyvin vakuuttunut Lantmännen Agron ihmisten osaamisesta. Suomessa esimerkiksi Hauhon koetilalla tehtävällä tutkimuksella on paljon annettavaa koko Itämeren ympärillä toimivalle ruotsalaisviljelijöiden omistamalle Lantmännenille.
Multamäen edellinen työpaikka oli terästeollisuudessa. Hän työskenteli 13 vuotta erilaisissa johtotehtävissä SSAB:llä. Koulutukseltaan hän on diplomi-insinööri. Maataloustaustaa hänellä ei ole.

Maataloudessa hintojen heilunta ja kasvukauden sääolot ovat haastaneet viljelijöitä rajusti. Asiantuntijat ovat arvioineet maatalouden kannattavuuden heikkenevän tänä vuonna verrattuna viime vuoteen.
Maatalouskaupassa ei ole näkynyt suurempia muutoksia viljelijöiden tekemissä hankinnoissa.
”Konekauppa olisi todennäköisesti ensimmäinen, jossa reagointi epävarmuuteen näkyisi”, Multamäki arvioi.
Viljakauppaan Lantmännen on tuonut uusia sopimusmalleja, joissa on erilaisia vaihtoehtoja hintakiinnityksiin. Erilaisten sopimusmallien on tarkoitus antaa viljelijälle riskinhallintakeinoja.
Paikalliset olosuhteet tuntevaa kauppiasmallia vahvistettiin keväällä.
Verkkokaupasta on puhuttu viime vuodet paljon, mutta maatalouskaupassa se on edelleen melko vähäistä.
Hankintojen tekeminen aloitetaan kuitenkin hyvin usein verkossa. ”Verkosta haetaan tietoa ja siellä keskustellaan. Internet on tärkeä tiedonlähde suunnitteluvaiheessa niin maataloudessa kuin muillakin aloilla”, Multamäki sanoo.
Tiedon hakuvaiheen jälkeen mennään usein edelleen kivijalkamyymälään tai tehdään kauppa puhelimitse.
Verkkokaupan uskotaan tulevaisuudessa kasvavan. Lantmännen panostaa monikanavaisuuteen, johon kuuluu paikalliset kauppiaat ja verkkokauppa.
Paikalliset olosuhteet tuntevaa kauppiasmallia vahvistettiin keväällä, kun Lantmännen Agron osittaisjakautumien toteutui. Siinä Lantmännen Agron tukkuliiketoiminta itsenäisten kauppiaiden kanssa siirrettiin uuteen Lantmännen Agro Kauppiaat osakeyhtiöön.
Lantmännen teki kaikkien aikojen parhaan tuloksen vuoden kahdeksalta ensimmäiseltä kuukaudelta.
Lantmännen teki kaikkien aikojen parhaan tuloksen sekä toisella vuosikolmanneksella että vuoden kahdeksalta ensimmäiseltä kuukaudelta, yhtiö kertoi lokakuun alussa.
Kuluvan vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden kumulatiivinen tulos oli 1920 miljoonaa Ruotsin kruunua. Vuosi aiemmin se oli 1581 miljoonaa.
”Lantmännenin tekemä tulos hyödyttää viime kädessä jäseniä ja edistää ruotsalaista maataloutta – vahva tulos on erityisen tärkeä siksi, että monilla jäsenillämme on vaikeuksia Ruotsin tämän vuoden heikon viljasadon vuoksi”, sanoi tulostiedotteessa Lantmännenin konserni- ja toimitusjohtaja Magnus Kagevik.
Olisiko suomalaisilla viljelijöillä milloin mahdollisuus päästä osuuskunnan jäseniksi?
”Se ei ole Suomen toimitusjohtajan päätettävissä. Ruotsissa Lantmännenin hallitus ja omistajat päättävät siitä”, Multamäki toteaa.
Suomessa voidaan kuitenkin pohtia muita tapoja sitouttaa viljelijöitä yhtiöön, Multamäki sanoo. Keinoja voivat olla esimerkiksi viljelijöille tarjottavat palvelut.
Lantmännenille Suomi on tärkeä alue, ja Ruotsin jälkeen toiseksi suurin markkina.
Suomessa Lantmännenin maatalousmyynti kasvoi touko–elokuussa seitsemän prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.
Multamäki ei lähde ennustamaan, miten loppuvuosi menee. ”Tulos on kohtalaisen hyvä, mutta kehitettävää on.”