
Keskiviikkoillalla esitetyssä tuoreimmassa MT Liven lähetyksessä vieraillut MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila arvioi, että järjestön jäsenmäärää voidaan hakea kasvua sekä metsänomistajien että ruoka-alalla työskentelevien keskuudesta.
Marttila huomautti, että maatalousyritysten määrä vähenee tulevaisuudessa, ja tämä näkyy myös siinä, että MTK:n maanviljelijäjäsenten määrä pienenee.
Metsäomistajien keskuudessa on Marttilan mielestä hyvät mahdollisuudet jopa kasvattaa jäsenmäärää tulevaisuudessa. Tällä hetkellä noin puolet metsänomistajista on MTK:n jäsenenä. Tarkan osuuden laskemista kuitenkin hankaloittaa se, että jäsenyydessä huomioidaan yrityskokonaisuus. Toisin sanoen yhden jäsenyyden takana voi olla useampia omistajia.

Marttila heitti lähetyksessä ilmoille myös ajatuksen siitä, että maanviljelijöiden lisäksi myös muut ruoka-alalla työskentelevät henkilöt voisivat olla tulevaisuudessa MTK:n jäseniä. Hän huomautti, että suomalaisilla metsillä ja suomalaisella ruualla on paljon ystäviä.
”Ei MTK missään nimessä siihen alistu, että jäsenmäärä vääjäämättömästi tulee alaspäin, vaan on ennenkin nähty se, että jäsenmäärä voi pompata reippaastikin ylöspäin, kun otetaan vähän uutta asentoa”, Marttila sanoi.
MTK:ssa on parhaillaan käynnissä kehittämistyö, jossa pohditaan muun muassa sitä, mistä ja miten uusia jäseniä hankitaan.
Marttila kommentoi lähetyksessä myös omaa jatkoaan puheenjohtajan pallilla. Marttilan puheenjohtajakausi on katkolla kuluvan vuoden jälkeen. Hän ei vielä kertonut, aikooko hän asettua uudelleen ehdolle puheenjohtajaksi.
”Ei tämä homma virrasta ole kiinni”, hän vastasi kysymykseen siitä, riittääkö hänellä vielä virtaa tehtävässään.
Hän korosti, että valinnan puheenjohtajasta tekee MTK:n valtuuskunta.
Voit katsoa koko MT Liven lähetyksen oheiselta videolta.
”Ei MTK missään nimessä siihen alistu, että jäsenmäärä vääjäämättömästi tulee alaspäin, vaan on ennenkin nähty se, että jäsenmäärä voi pompata reippaastikin ylöspäin, kun otetaan vähän uutta asentoa.”