• Lehti: Lomittaja nukahti rattiin ja kolaroi auton lunastuskuntoon — työajoista univelkaa, heräsi kolmelta yöllä

    Kyseisenä aamuna lomittaja oli tehnyt töitä aamuviidestä iltaseitsemään.
    Kyseinen lomittaja oli tehnyt ennen kolaria ylipitkää työpäivää. Kuvituskuva.
    Kyseinen lomittaja oli tehnyt ennen kolaria ylipitkää työpäivää. Kuvituskuva. Kuva: Jarkko Sirkiä, Johannes Tervo, kuvankäsittely: Aatu Jaakkola
    Maatalous|Työmarkkinat
    27.11.202314:00
    Tuulikki Viilo

    Keski-suomalainen maatalouslomittaja nukahti kesken työmatka-ajon, ajautui ojaan ja törmäsi kiveen.

    Auto meni onnettomuuden seurauksena lunastuskuntoon. Kyseinen lomittaja oli tehnyt ennen kolaria ylipitkää työpäivää.

    Asiasta kertoo Maatalouslomittaja-lehti. Lomittajan henkilöllisyyttä ei kerrota.

    Kyseisenä aamuna lomittaja oli tehnyt töitä aamuviidestä iltaseitsemään.

    Hän ei ollut saanut lomittajalle kuuluvaa, 11 tunnin yhtämittaista vuorokausilepoa.

    Ehtiäkseen töihin lomittajan piti herätä kolmelta aamuyöstä. Kyseisen maatalouslomittajan mukaan hänen piti mennä töihin viideksi, koska yrittäjä niin halusi.

    Kyseessä ei ole perusteltu syy, lehdessä todetaan.

    Yksittäisinä tapauksina vuorokausilevon vajaaksi jääminen tai yötyö tuskin olisivat osatekijöinä onnettomuuksiin, lehdessä arvellaan.

    Pitkään jatkuvina molemmilla kuitenkin voi olla vakavia vaikutuksia.

    Lomittajalle työvuorot oli suunniteltu alkamaan pääsääntöisesti viideltä aamulla. Osa vuoroista oli laitettu alkamaan jopa kello neljältä.

    Työmatka-ajoa lomittajalle oli kertynyt vuonna 2022 yli 40 000 kilometriä. Tänä vuonna tuo määrä oli jo ehtinyt ylittyä.

    Pisin työmatka oli yli 120 kilometriä suuntaansa.

    Lehden laskelmien mukaan työajan ja työmatkoihin kuluvan ajan jälkeen lomittajalle jäi vuorokaudesta jäljelle alle 10 tuntia.

    Tuon ajan puitteissa pitäisi paitsi syödä ja nukkua, myös harrastaa ja seurustella perheen kanssa, lehdessä huomautetaan.

    Pitkiksi venyvien päivien seurauksena lomittajalle kertyi jatkuvasti univelkaa.

    ”Haluan tällä esimerkillä herättää työvuoroluettelon tekijät ajattelemaan työvuorosuunnittelun vaikutukset niin lyhyellä kuin pitkällä aikavälillä”, lehdessä todetaan.

    ”Työntekijä ei ole mikään kone!”

    Lisää aiheesta
    • Maatalouslomittajien kilpailun lypsytehtävä kiinnosti myös mediaa. Lypsämässä kilpailun vottanut Laura Pirhonen.

      Maatalous | Nämä ovat lomittajan työt parhaat ja pahimmat puolet: ”Syksyllä tauolla ehtii vaikka puolukkaan”

    • Tohmajärveläinen Laura Pirhonen voitti Pohjois-Karjalan vuoden parhaan lomittajan tittelin. Hänen lypsettäväkseen osui lehmä, jolla oli lääkitys ja siksi merkkiväriä karvassa.

      Maatalous | Pohjois-Karjalan paras lomittaja nauttii työssään eläinten ja ihmisten kohtaamisista

    • Aki Lankilan muistuttaa, ettei kuka tahansa kykene lomittajaksi. Lomittajapulan syynä on hänen mielestään työn osa-aikaisuus.

      Maatalous | Lukijalta: Pahoitin mieleni ‒ sopisivatko siviilipalvelusta suorittavat todella lomittajiksi?

    Artikkelin aiheet
    Maatalouslomittaja
    työturvallisuus
    univelka
    liikenneonnettomuus
    työvuorosuunnittelu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Tule Koneviestiin kesätöihin media-assistentiksi – hae heti, mutta viimeistään 12.3.

  • Koneviesti | Tule kesätoimittajaksi Koneviestiin – hae heti, mutta viimeistään 31.1.

  • Koneviesti | Tule kesätoimittajaksi Koneviestiin – hae heti, viimeistään 13.3. mennessä