• 17 kilometriä lautaa, 35 000 naulaa ja 900 000 euroa ‒ tästä syystä broilerihallin järeässä laajennuksessa onnistuttiin kiitettävästi

    Aki Ylinen laajensi vuonna 2013 valmistunutta broilerihalliaan. Laajennus mahdollisti kasvatustilojen lisäämisen 16 000 kanalle.
    Tilaajalle
    Kaava ei mahdollistanut uusien suurtuotannon yksiköiden rakentamista, joten maatalousyrittäjä Aki Ylinen päätyi laajentamaan yhtä kolmesta broilerihallistaan.
    Kaava ei mahdollistanut uusien suurtuotannon yksiköiden rakentamista, joten maatalousyrittäjä Aki Ylinen päätyi laajentamaan yhtä kolmesta broilerihallistaan. Kuva: Johannes Tervo
    Maatalous|Rakentaminen
    6.3.202510:14
    Jukka Koivula
    Seinäjoki

    Tuotantorakentaminen maatiloilla pysyi viime vuonna valtakunnallisesti vaisulla tasolla.

    Uudisrakentamistakin kuitenkin tehtiin. Ylisen Broiler Oy:ta pyörittävä maatalousyrittäjä Aki Ylinen Seinäjoen Nurmossa viimeisteli viime syksynä broilerihallinsa laajennuksen. Lisäksi tilakokonaisuus saa uuden lämpökeskuksen.

    ”Yhtä kolmesta broilerihallista laajennettiin tuhannella neliöllä. Se tarkoittaa 16 000 kanaa aiempaa enemmän, hallissa on nyt yhteensä 46 000 lintua”, Ylinen esittelee.

    Yhteensä Ylisen tilalla on noin satatuhatta lintua.

    Laajennus tehtiin vuonna 2013 valmistuneeseen broilerihalliin, joka on Ylisen tilan kolmesta tuotantorakennuksesta uusin.

    ”Alun perin jo suunnittelin hallin tämän mittaiseksi, mutta ympäristölupasyistä hanke ei silloin toteutunut koko mittakaavassaan. Hallin laajennus aloitettiin syyskuussa ja marraskuussa oli valmista”, maatalousyrittäjä kertoo.

    ”Yhtä kolmesta broilerihallista laajennettiin tuhannella neliöllä. Se tarkoittaa 16 000 kanaa aiempaa enemmän.”

    Aki Ylinen

    Rakennuslupa laajennukselle oli myönnetty 2019.

    ”Lupa oli menossa vanhaksi, joten halusin toteuttaa hankkeen. Meidän ketjussa kaikki laajennukset ovat Atrian kontrolloimia, joten kävimme asian tarkasti läpi yhdessä. Aika monta vuotta laajentamista lykättiin, mutta päästiin yhteisymmärrykseen siitä, että nyt on sopiva aika saattaa hanke maaliin”, Ylinen toteaa.

    Laajennus on nurmolaistilan mittakaavassa merkittävä.

    ”Tuotannon volyymi kasvoi 20 prosentilla.”

    Kaava ei Ylisen mukaan mahdollistanut enää uusien suurtuotannon yksiköiden rakentamista.

    ”Sekin oli yksi syy siihen, että hallia laajennettiin.”

    Tarve uuden lämpökeskuksen rakentamiselle tulee kasvaneen tilakokonaisuuden aiempaa suuremmasta lämmöntarpeesta.

    ”Edellinen lämpökeskus on rakennettu 2006. Se on logistisesti vähän huonossa paikassa, ahtaasti maatalousrakennusten välissä.”

    Uuden lämpökeskuksen kattilassa palavat aikanaan hake, turve ja pelletti.

    ”Tuotannon volyymi kasvoi 20 prosentilla.”

    Aki Ylinen
    Aki Ylisen maatilan ytimeen rakennetaan uutta lämpökeskusta, jonka lattian valut olivat vielä kesken joulukuussa.
    Aki Ylisen maatilan ytimeen rakennetaan uutta lämpökeskusta, jonka lattian valut olivat vielä kesken joulukuussa. Kuva: Johannes Tervo

    Aki Ylisen tontilla vietiin läpi järeä rakennusprojekti.

    Urakan kustannusarvio hallin laajentamisen sekä uuden lämpökeskuksen osalta nousi 900 000 euroon. Investointituen osuus hallissa on 30 prosenttia ja lämpökeskuksessa 50 prosenttia kustannuksista.

    Työmaalla huhki yhteensä kahdeksan rakennusmiestä.

    ”Kyllähän tämä oli iso harjoitus. Betoniauto kävi kääntymässä pihassa kymmenisen kertaa, lautaa kului 17 kilometriä ja nauloja meni 35 000 kappaletta”, Ylinen luettelee.

    Ylisen mielestä ennakkosuunnittelu sekä kokonaisuuden hallinta ratkaisevat suuren rakennusprojektin onnistumisen.

    ”Tässä oli aika paljon liikkuvia osia ja tiukka aikataulu.”

    ”Betoniauto kävi kääntymässä pihassa kymmenisen kertaa, lautaa kului 17 kilometriä.”

    Aki Ylinen

    Projektin lopputulokselle Ylinen antaa kiitettävän arvosanan.

    ”Olen puhunut omasta dream teamista, jolla työt tehtiin. Aika moni rakennusporukassa on sivutoiminen viljelijä, mtk-lainen ja nurmolainen. Samalla tutulla sakilla on tällä tontilla rakennettu aiemminkin”, Ylinen kertoo.

    Rakennusurakkaa haastoi syystalven koleus, mutta onnikin oli myötä.

    ”Kattotyöt ovat hyvin haastavia kovilla pakkasilla, mutta nyt kävi tuuri. Vain yhtenä päivänä kattourakka piti keskeyttää kovan tuulen takia.”

    Broilerihallin laajennus

    Ylisen Broiler Oy:n kaksiosastoista hallia laajennettiin 512 neliömetrillä osastoa kohden, yhteensä 1 024 neliömetriä.

    Laajennuksen jälkeen hallin kokonaispinta-ala kanoille on 2 754 neliömetriä ja sinne mahtuu 46 000 kanaa.

    Hallin puoleinen väliseinä on betonia ja välikatossa on EI-90-rakenne, eli kipsiä, puurunkoa ja villaa.

    Sahatavaraa laajennukseen kului yhteensä 17 kilometriä, muun muassa kattotuolien tukemiseen. Nauloja kului 35 000 kappaletta.

    Tilalle rakennettiin myös neljä uutta 34 kuutiometrin laajuista rehusiiloa.

    Tilakokonaisuuden yhteyteen valmistuu lisäksi 800-kilowatin kiinteän polttoaineen lämpölaitos.

    Rakennusurakassa työskenteli kahdeksan rakennustyöntekijää.

    Ylisen Broiler Oy:n vuoden 2023 nettotulos oli noin 281 000 euroa. Omaa pääomaa 1,14 milj. euroa, vahva omavaraisuusaste.

    Ylisen broileritilaa on kehitetty pitkäjänteisesti.

    ”Vanhempani rakensivat vanhan hallin 1970-luvun alussa. Itse aloitin maatalousyrittäjänä vuonna 2004. Toinen halli valmistui 2008 ja kolmas, nyt laajennettu halli 2013”, Ylinen muistelee.

    Nurmolainen uskoo, että kotimaisen lihantuotannon tulevaisuus on valoisa.

    ”Meidän tuotannollamme on merkittäviä vahvuuksia. Jos viherpesu ei käännä yleistä mielipidettä meitä vastaan niin uskon, että kananlihan kulutus jatkaa kasvuaan.”

    Yhtä Aki Ylisen kolmesta broilerihallista laajennettiin viime syksynä. Massiivisen rakennushankkeen lopputulos saa maatalousyrittäjältä kiitettävän arvosanan.
    Yhtä Aki Ylisen kolmesta broilerihallista laajennettiin viime syksynä. Massiivisen rakennushankkeen lopputulos saa maatalousyrittäjältä kiitettävän arvosanan. Kuva: Johannes Tervo

    Otsikkoa korjattu 7.3.2025 klo 9.58. Lautaa kului 17 kilometriä, ei 17 000 kilometriä.

    Lisää aiheesta
    • Laajennuksen myötä eläinmäärä yli kolminkertaistuu maatalousyrittäjä Jussi Lohikosken sonnikasvattamossa Kurikassa.

      Rakentaminen | Sonnikasvattamon laajennus parantaa tautiturvallisuutta — ”Osastointia ja hyvinvointia haettiin, ja sitä saatiin”

      Tilaajalle
    • Iso osa investointituista ohjautuu lypsykarjanavetoille, mutta sikaloitakin rakennetaan vuosien tauon jälkeen. Elina ja Leevi Hannula asensivat viime joulukuussa venttiiliä ruokintaputkeen uudessa sikalassaan Nivalassa.

      Lypsykarjanavetat haukkaavat yli kolmanneksen investointituista

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Konealan Gallup: Onko rakentamisen piristyminen näkynyt maarakennusalalla?

  • Suomessa infra-alalta eläköityy vuosittain noin 600 työntekijää enemmän kuin oppilaitoksista valmistuu uusia infra-alan ammattilaista vuodessa. Muuntokoulutuksella Destia ja Oamk haluavat vastata infra-alan osaajapulaan. Haku on alkanut ja koulutus alkaa 31.8.2026.

    Koneviesti | Helpotusta osaajapulaan – Destia ja Oamk aloittavat talonrakentajien infra-alan muuntokoulutuksen

  • Koneviesti | Lukijan idea: Rumpuputki sulaksi kotikonstein