• Sonnikasvattamon laajennus parantaa tautiturvallisuutta — ”Osastointia ja hyvinvointia haettiin, ja sitä saatiin”

    Laajennuksen myötä maatalousyrittäjä Jussi Lohikosken tilan eläinmäärä yli kolminkertaistuu.
    Tilaajalle
    Laajennuksen myötä eläinmäärä yli kolminkertaistuu maatalousyrittäjä Jussi Lohikosken sonnikasvattamossa Kurikassa.
    Laajennuksen myötä eläinmäärä yli kolminkertaistuu maatalousyrittäjä Jussi Lohikosken sonnikasvattamossa Kurikassa. Kuva: Johannes Tervo
    Maatalous|Rakentaminen
    21.10.202315:07
    Jukka Koivula

    Kurikkalaisen maatalousyrittäjän Jussi Lohikosken sonnikasvattamoa on laajennettu viime kuukausina voimakkaasti.

    ”Navettarakennusta päädyttiin laajentamaan eläinten osastoinnin ja tautipaineen takia. Kun vieroitetuille sonnivasikoille tehtiin oma halli ja juottamopuolelle tuodaan enää uusia vasikoita, on eläinten terveys parantunut huomattavasti”, Lohikoski kertoo.

    Vanhassa 450 neliömetrin laajuisessa sonnikasvattamossa oli sata loppukasvatuspaikkaa. Laajennuksen myötä eläinmäärä yli kolminkertaistuu.

    Aiemmin juotettavat vasikat olivat vieroitettujen kanssa samassa ilmatilassa.

    ”Sadan loppukasvatuspaikan lisäksi sonneille ja lehmille on nyt 230 uutta välikasvatuspaikkaa. Kun vieroitetut vasikat siirrettiin uuteen siipeen, saatiin vanha vieroituskarsina muunnettua juottopaikoiksi. Osastointia ja hyvinvointia haettiin, ja sitä saatiin”, Lohikoski sanoo.

    Laajennettu sonnikasvattamo on ollut toiminnassa kahden kuukauden ajan. Rakennusta viimeistellään edelleen seinä- ja kattorakenteiden osalta.

    Navetan laajennusosa on laajuudeltaan 560 neliömetriä.

    Jussi Lohikosken navettalaajennus on viimeistelyä vaille valmis.
    Jussi Lohikosken navettalaajennus on viimeistelyä vaille valmis. Kuva: Johannes Tervo

    Rakennushankkeen kokonaisbudjetti on 120 000 euron tietämillä.

    ”Sain hankkeelle avustusta 45 prosentista kustannuksista, josta 10 prosenttia nuoren viljelijän tukena ja loppuosa investointitukena”, viljelijä summaa.

    Jäljelle jäävä rahoitusosuus katettiin valtion takaamana korkotukilainana, jonka myönsi Osuuspankki.

    ”Uuden puolen kattoristikot, liimapuupalkit, kattopellit, rännit ja ovet ostettiin tänne ulkoa. Ulkoverhouksena käytettävä puutavara on lähtöisin omista metsistä. Navetan uudet runkotolpat ja kalusteet on tehty itse raudasta”, Lohikoski kertoo.

    Rakennushankkeessa on työskennellyt neljä paikallista timpuria toukokuusta syyskuulle.

    ”Rakennuksen pohjatyöt tehtiin itse. Timpurit tekivät puurakentamisen valut”, viljelijä sanoo.

    Tuotantorakennuksen sähköistä vastasi sähkömies ja vesijohdoista putkimies.

    ”Onhan tämä iso projekti ollut. Laajennusosaan kului 2,5 kilometriä ruodelautaa, noin kilometri ulkoverhouslautaa, 600 metriä runkopuuta sekä 50 metriä rautaa”, Lohikoski laskee.

    Myös pihattorakennuksen vanha osa sai ylleen uuden katon.

    ”Siihen tehtiin tuulettuva harjakatto uusilla ruoteilla ja uudella pellillä.”

    ”Laajennusosaan kului 2,5 kilometriä ruodelautaa, noin kilometri ulkoverhouslautaa, 600 metriä runkopuuta sekä 50 metriä rautaa.”

    Sonnikasvattamon laajennus on mahdollistanut tilalle siirtymisen niin sanottuun putkitussysteemiin.

    ”Tänne saapui ennen 15 eri tilalta 40 uutta vasikkaa kahden kuukauden välein. Putkitussysteemissä tilojen määrä on pudotettu viiteen ja tänne saapuu joka viikko noin kymmenen uutta vasikkaa. Eläintautipaine on pienentynyt uudella järjestelyllä huomattavasti”, Lohikoski kertoo.

    Uuden systeemin käynnistäminen on kuitenkin tilalle raskasta aikaa niin työmäärässä kuin taloudellisesti.

    ”Elokuun lopulta vuodenvaihteeseen eläinmäärää kasvatetaan tasaisesti siten, että juottovasikoiden määrä yli kaksinkertaistuu. Myynti käynnistyy kuitenkin vasta tammikuussa, joten loppuvuosi mennään tuplakuluilla ja tavallista puolta pienemmällä myynnillä.”

    ”Loppuvuosi mennään tuplakuluilla ja tavallista puolta pienemmällä myynnillä.”

    Mitkä asiat on tärkeintä huomioida, kun tämän mittakaavan tuotantorakentamishanketta lähtee suunnittelemaan?

    ”Rakennusaikataulu on tärkein asia. Kokonaisuus pitää saada suhteellisen nopeasti rakennettua, koska tuotanto on saatava nopeasti käyntiin. Vaikka tätä laajennusta ei ole tehty muutamaa kuukautta kauempaa, niin täydellä teholla tuotanto lähtee pyörimään vasta alkuvuodesta.”

    Lisää aiheesta
    • Maatalousyrittäjä Jussi Lohikoski Kurikasta on laajentanut viime kuukausina sonnikasvattamoaan. Etelä-Pohjanmaalle myönnettiin maakunnista eniten investointitukia vuonna 2022.

      Rakentaminen | Suuret maatalousrakentamisen hankkeet ovat vähissä koko maassa – alan investoinnit painottuvat Länsi-Suomeen

      Tilaajalle
    • Maatalouden tuotantorakennusta rakennetaan. Kuvituskuva.

      Rakentaminen | Ellei maatalouteen investoida, tuotanto ei kehity

    • Tanja ja Tuukka Laamasen lehmiä lypsää NHK:lta vuokrattu robotti.

      Maidontuotanto | Robottinavetta 30 000 eurolla – näin se onnistui Yrjölän maitotilalla

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Konealan Gallup: Onko rakentamisen piristyminen näkynyt maarakennusalalla?

  • Suomessa infra-alalta eläköityy vuosittain noin 600 työntekijää enemmän kuin oppilaitoksista valmistuu uusia infra-alan ammattilaista vuodessa. Muuntokoulutuksella Destia ja Oamk haluavat vastata infra-alan osaajapulaan. Haku on alkanut ja koulutus alkaa 31.8.2026.

    Koneviesti | Helpotusta osaajapulaan – Destia ja Oamk aloittavat talonrakentajien infra-alan muuntokoulutuksen

  • Koneviesti | Lukijan idea: Rumpuputki sulaksi kotikonstein