• Robottinavetta 30 000 eurolla – näin se onnistui Yrjölän maitotilalla

    Lypsyrobotin hankkiminen on iso investointi, mutta realismia ja laskinta käyttäen kustannukset pysyvät maltillisina. Näin tehtiin Yrjölän maitotilalla Savonlinnan Kulenoisissa.
    Tilaajalle
    Tanja ja Tuukka Laamasen lehmiä lypsää NHK:lta vuokrattu robotti.
    Tanja ja Tuukka Laamasen lehmiä lypsää NHK:lta vuokrattu robotti. Kuva: Saara Lavi
    Maatalous|Maidontuotanto
    30.8.202304:00
    Maija Ala-Siurua

    Yrjölän maitotilalla Savonlinnan Kulenoisissa 1950-luvulla rakennettu navetta kätkee sisälleen nykyaikaista teknologiaa ja 42 lehmäpaikkaa. Kaikkiaan eläimiä on hieman alle 80.

    Navettaa on laajennettu rakentamisensa jälkeen kolme kertaa. Tänä vuonna ruokintapöydästä nipistettiin pätkä pois ja tilalle asennettiin NHK:n lypsyrobotti, kertoo maidontuottaja Tanja Laamanen.

    ”Aluksi mietimme käytetyn lypsyrobotin ostamista. Sitten NHK:lta kerrottiin, että robotin voi myös vuokrata.”

    Vuokraus todettiin omaa robottia taloudellisesti järkevämmäksi vaihtoehdoksi. Kuukausimaksu on Yrjölän tilalle noin 800 euroa. Tanja Laamanen korostaa, että vuokra määräytyy aina tilakohtaisesti ja riippuu siitä, mitä lisävarusteita robottiin halutaan.

    Ennen robottia navetassa oli lypsyasema. Nyt sen tilalle tehdään kunnollinen poikimakarsina. Vanhan poikimakarsinan paikalle puolestaan tulee vasikkakarsina. Lisäksi lehmille asennetaan juoma-allas.

    Kun robotti hoitaa lypsämisen, aikaa jää entistä enemmän muihin töihin, kertoo Tanja Laamanen.
    Kun robotti hoitaa lypsämisen, aikaa jää entistä enemmän muihin töihin, kertoo Tanja Laamanen. Kuva: Saara Lavi

    Navettaan on myös asennettu led-valaistus, uusittu vesiputkia ja vaihdettu lämminvesivaraaja.

    Kaiken kaikkiaan navetan sisällä tehtävien muutostöiden hintalapuksi tulee 25 000–30 000 euroa. Lainaa navettainvestointia varten ei ole otettu vaan kaikki tehdään tulorahoituksella.

    Uusia navetoita käytiin katsomassa ennen kuin oma projekti alkoi, Laamanen kertoo. Vanhojen seinien hyödyntämiseen kuitenkin päädyttiin. Kunhan kaikki työt on saatu navetan sisällä tehtyä, lehmäpaikkojakin tulee muutama lisää.

    ”Realiteetti on, että raha on kallista. Ja pankit eivät mielellään rahoita uusinvestointeja”, Laamanen perustelee.

    ”Meillä on tilat ja paikat pidetty sellaisena, että tuotanto on kannattavaa vaikka isoja asioita ei pystytä tekemään. Haluamme kehittää tilaa eteenpäin, joten edetään pienin askelin”, Tanja Laamanen kiteyttää. ”Mutta realisti täytyy olla.”

    Aika näyttää, nouseeko Yrjölän tilalle joskus täysin uusi pihatto. Nykyiseen navettaan ei toista robottia mahdu.

    ”Realiteetti on, että raha on kallista. Ja pankit eivät mielellään rahoita uusinvestointeja.” Tanja Laamanen

    Yrjölän tilalla robottisuunnitelmat aloitettiin kevättalvella. Onneksi rakennustarvikkeiden hinnat ovat hieman tulleet alaspäin siitä, mitä ne joku aika sitten vielä olivat, Laamanen kertoo.

    Vanhan korjaamisessa saattaa tulla vastaan kaikenlaisia yllätyksiä, mutta Yrjölässä näiltä on vältytty.

    Pieniä ongelmia oli ohjelmistojen parissa, kun lehmien pannat piti saada toimimaan yhteen NHK:n robotin kanssa. Pannat olivat eri yhtiön valmistamia, mutta ohjelmistopäivityksellä kaikki saatiin toimimaan.

    Yrjölän maitotilan yrittäjäpari uskoo maidontuotannon tulevaisuuteen.
    Yrjölän maitotilan yrittäjäpari uskoo maidontuotannon tulevaisuuteen. Kuva: Saara Lavi

    Ennen robottia navetassa oli lypsyasema. Robotin hankkimista puolsi lehmien hyvinvoinnin koheneminen. Automaattilypsystä on hyötyä erityisesti korkeatuottoisille lehmille, Laamanen sanoo.

    Lisäksi robotti tuo väljyttää töiden tekemiseen, kun aikaa vievä lypsytyö on jäänyt pois.

    Yrjölän lehmien keskituotos on 10 900 kiloa. Karjassa on sekä ayrshirejä että holsteineja. Yksi jersey-hiehokin joukosta löytyy.

    Peltoa on viljelyksessä hieman alle 90 hehtaaria, josta nurmella 45 hehtaaria. Lopuilla kasvaa rehuksi päätyvää ohraa ja vehnää. Säilörehu korjataan pyöröpaaleiksi.

    Hiehovasikat, joita ei itse pidetä, sekä kaikki sonnivasikat myydään läheiselle lihakarjatilalle.

    Tanja Laamanen pitää Yrjölän tilaa yhdessä puolisonsa Tuukan kanssa, jonka kotitila Yrjölä on. Pariskunta on järjestyksessään 17. isäntäpari. Sukupolvenvaihdos tehtiin kolme vuotta sitten.

    Laamaset uskovat maidontuotannon tulevaisuuteen.

    ”Jonkun pitää tuottaa ruokaa. Uskon, että eläintuotannolla ja maidolla on paikkansa ruuantuotannossa”, Tanja Laamanen sanoo.

    Hänestä on tärkeää, että ruuantuotanto ei keskity liikaa, olipa kyse sitten Suomesta tai koko maailmasta.

    ”Jo Suomessa on säiden suhteen suurta vaihtelua. Jossain voi vaivata kuivuus, mutta toisaalla on paremmat olosuhteet.”

    Tanja ja Tuukka Laamasen karjassa on mustavalkoisten holsteinien lisäksi ayrshirejä ja yksi jersey-hieho.
    Tanja ja Tuukka Laamasen karjassa on mustavalkoisten holsteinien lisäksi ayrshirejä ja yksi jersey-hieho.  Kuva: Saara Lavi

    Juttu on osa Tilaajan toive -sarjaa, jossa MT käsittelee lukijoille merkityksellisiä aiheita.​

    Lisää aiheesta
    • ”Ehkä korkeiden investointiasteidenkin vuoksi kasvihuoneyritykset ja lypsykarjatilat hyötyivät investoinneista parhaiten”, Arto Latukka toteaa..

      Maatalousyrittäjät | Investointi laskee tilan tulosta lyhyemmäksi aikaa kuin on ajateltu, sitten investoineet vetävät kaulaa muihin

      Tilaajalle
    • Kirjoittajan mukaan on mietittävä keinoja, joilla talouden seurannasta saataisiin maitotilayrityksille helpompaa, kiinnostavampaa ja reaaliaikaisempaa. Kuvituskuva.

      Maatalousyrittäjät | Yliö: Maidontuotannon turvaamiseksi on vahvistettava maitotilayritysten talousosaamista

    • Reilun seitsemänkymmenen lehmän pihatossa on käytössä paalirehu ja erillisruokinta. Paula Mäenrannan ja Petri Rahkolan mukaan aperuokinta ei nykyisellä kokoluokalla olisi kannattavaa. Menossa mukana navettakissa Missu.

      Maidontuotanto | Yhdelläkin robotilla pärjää – ”Tili tehdään aina navetan vanhemmilla lehmillä”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    lypsyrobotti
    maidontuotanto
    Yrjölän maitotila
    Savonlinna
    maatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lypsyrobottien määrä kasvaa tiloilla. Viiden vuoden päästä robottitiloja ennustetaan olevan 1 800, kirjoittaa Erkki Holma. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Maidon tuottaminen jää harvojen käsiin – ”Vaikka lypsy automatisoidaan, työmäärä ei paljoa vähene”

  • Veikko Jokitalo kehittää tilaansa talousosaajan silmin.

    Koneviesti | Talousmies maidontuottajana – Veikko Jokitalo panostaa talouden suunnitteluun ja arjen prosessien kehittämiseen

  • Koneviesti | Luken tutkimusnavetan uudistus vie lehmien ruokinnan uudelle tasolle

    Tilaajalle