
Ulkomailta tuleva matkailija löytää helposti tiensä kalannahkakauppaan Helsingin Punavuoressa. Apuna on designkorttelin liikkeistä tehty opaskartta, jossa Galateia on mukana.
”Täällä käy amerikkalaisia turisteja, jotka haluaisivat nähdä dokumentin siitä, ettei made ole uhanalainen laji”, yrittäjä Liisa Saarni kertoo.
Asiakkaille riittääkin selitettävää, kun virallista dokumenttia kalastuksen kestävyydestä ei ole.
”Minähän käytän jätemateriaalia. Mateennahka on niin sitkeää, ettei se kelpaa edes minkkitarhalle.”
Liisa Saarnia voi hyvällä syyllä kutsua kalannahan tuotteistajana uranuurtajaksi. Yrityksen perustamisesta on kulunut 21 vuotta.
Yrittäjä Ossi Kumpulainen avasi viime keväänä kalannahkaan erikoistuneen verstasmyymälän Kalaparkki Oy:n Mikkelin Kenkäveroon.
”Edelleenkin ihmisiä pystyy hämmästyttämään päivittäin. On asiakkaita, jotka eivät ole koskaan kuulleetkaan kalannahkatuotteista.”
Kalannahka on maailmalla muotimateriaali, jota parkitaan tehdasmaisesti esimerkiksi Islannissa.
Harrastajien määrä on kasvussa. Työpajoja on tänä syksynä järjestänyt muun muassa Maaseudun Sivistysliiton Poukama-hanke.