Korvaukset kirittävät parempaan

Eläinten hyvinvointikorvaukseen sitoutui tänä vuonna yli 5 300 suomalaista kotieläintilaa. Hyvinvointikorvausta maksetaan kustannuksista tai lisätyöstä, joita aiheuttavat tuotantoeläinten hyvinvointia edistävät, lain vaatiman tason ylittävät toimenpiteet. Ruokaviraston asiantuntija Timo Keskinen kertoo tämän lehden haastattelussa (s. 9), että esimerkiksi moni emakkotila on hyödyntänyt hyvinvointikorvausta täyttääkseen jo nyt sellaiset vaatimukset, joita uusi eläinten hyvinvointilaki vaatii vasta 12 vuoden siirtymäajan jälkeen. Korvauksen avulla tilat pystyvät kattamaan siirtymävaiheen kustannuksia.

EU hyväksyi tuotantoeläinten hyvinvoinnin edistämisen osaksi vuosien 2007–2013 maaseudun kehittämisohjelmaa. Suomi otti jäsenmaille vapaaehtoiset toimet käyttöön heti vuonna 2008. Alun perin eläinten hyvinvointituen nimellä maksetun korvauksen vaatimukset ovat vuosien varrella kiristyneet. Tänä vuonna käyttöön tullut uusi hyvinvointikorvausjärjestelmä esimerkiksi edellyttää kaikilta korvauksen saajilta eläinten hyvinvointisuunnitelmaa riippumatta siitä, mihin konkreettisiin toimenpiteisiin ne korvausta saadakseen sitoutuvat.

Hyvinvointikorvaus on osoittautunut hyväksi keinoksi kannustaa kotieläintiloja sellaisiin toimiin, joita yhä useampi kuluttaja kotieläintuotannolta toivoo, mutta joiden aiheuttamia kustannuksia on vaikea siirtää tuottajahintoihin ja sitä kautta periä kuluttajilta.

Samoin toimii ympäristökorvaus, joka ympäristötuen nimellä oli haettavissa jo Suomen ensimmäisenä EU-jäsenyysvuonna eli 1995. Vuosien varrella sen ehdot ovat kiristyneet ja mukaan on otettu monia uusia vaatimuksia. Samalla monia aiemmin korvauksen piirissä olleita asioita edellytetään nykyisin kaikilta tiloilta. Esimerkiksi ympäristökorvauksen ehtoihin alusta asti kuuluneet fosforilannoitusrajoitukset koskevat nykyisin kaikkia viljelijöitä, eikä niiden noudattamisesta ole saanut korvausta enää vuoden 2014 jälkeen.

Ympäristökorvaus ja eläinten hyvinvointikorvaus osoittavat vapaaehtoisuuteen perustuvien järjestelmien tehon. Ne ovat oiva keino juurruttaa maataloustuotantoon uusia käytänteitä, joiden käyttöönotosta aiheutuu markkinoilla vaikeasti hinnoiteltavia kustannuksia.