

Sianlihan hinta laski Euroopassa voimakkaasti heinäkuun alussa. Kuukauden puolivälissä lasku näytti pysähtyvän. Porsaan hinnassa lasku on edelleen jatkunut.
EU:n tilastoiden mukaan Saksassa sianlihan tuottajahinta laski kolmessa viikossa 10 senttiä kilolta. Kesäkuun lopussa e-luokan lihan hinta oli Saksassa 2,30 euroa kilolta. Heinäkuun puolivälissä hinta on ollut 2,20 euroa.
Hinta on kuukaudessa laskenut Saksassa 4,6 prosenttia. Vuodentakaiseen verrattuna hinnat ovat maassa pudonneet yli 15 prosenttia.
EU-maiden painotettu keskihinta on kuukaudessa laskenut noin seitsemän senttiä 2,14 euroon kilolta. Keskihinta on 14 prosenttia matalampi kuin vuosi sitten.
Suomessa hinta on ollut jo maaliskuusta alkaen alle EU:n keskihinnan. Tilaston mukaan kotimaassa hinta on laskenut kuukaudessa noin sentin 2,10 euroon kilolta. Tuottajahinta on kotimaassa nyt 4,3 prosenttia matalampi kuin vuosi sitten.
Ruotsissa hinta on yksi EU-alueen korkeimmista, 2,30 euroa kilolta. Kesäkuussa se oli 2,37 euroa eli laskulta ei ole vältytty länsinaapurissakaan. Viime vuoteen verrattuna hinta on Ruotsissa nyt noin kolme prosenttia korkeampi.
Porsaan keskihinta EU-alueella on laskenut huhtikuusta alkaen ja heinäkuussa lasku on vain jyrkentynyt lihan hintojen pudottua.
Porsaan keskihinta oli heinäkuun puolivälissä 17 prosenttia matalampi kuin vuosi sitten. Pelkästään kuukaudessa laskua oli tullut 10 prosenttia.

Sianlihan hinnanlaskun takana on vaimea kysyntä, kertoi saksalainen maatalouslehti Agrarheute heinäkuun alkupuolella.
Tarjotut määrät ovat ylittäneet kysynnän, jolloin lihatalot pyrkivät hillitsemään tuotantoa laskemalla hintoja.
Edes jalkapallon EM-kisat eivät kyenneet nostamaan lihan kysyntää, Agrarheute päivittelee.
Saksassa, ja myös Ranskassa, on ollut kesällä sateista, mikä on vähentänyt grillaamista. Lomakausi on Agrarheuten mukaan usein muulloinkin vähentänyt lihan kysyntää, mutta tällaista laskua ei osattu odottaa.
Lisää epävarmuutta sianlihamarkkinoille aiheuttaa kauppasodan uhka EU:n ja Kiinan välillä.
Kiina on syyttänyt EU:ta sianlihan polkumyynnistä vastauksena EU:n korottamiin kiinalaisten sähköautojen tulleihin. Kiina on kertonut aloittaneensa tutkintoja isoista eurooppalaisista lihataloista.
Jää nähtäväksi, mihin tutkinnat johtavat. Eurooppalainen lihateollisuus on kiistänyt väitteet polkumyynnistä.
Lihan vienti Kiinaan on viime vuosina vähentynyt, kun Kiinan oma tuotanto on palautunut sitä aiemmin vaivanneesta afrikkalaisesta sikarutosta.