• Sianlihan hinta jäänyt Suomessa muuta Eurooppaa jälkeen, Tanskassa EU:n halvimmat hinnat

    Suomen keskimääräinen sianlihan tuottajahinta on jäänyt selvästi EU-maiden keskihinnan alle.
    Tilaajalle
    Kesäkuun alussa Suomessa on maksettu e-luokan lihasta keskimäärin noin 2,13 euroa kilolta.
    Kesäkuun alussa Suomessa on maksettu e-luokan lihasta keskimäärin noin 2,13 euroa kilolta. Kuva: Johannes Tervo
    Maatalous|Lihantuotanto
    16.6.202404:00
    Tuure Kiviranta

    Sianlihan hinta on ollut Euroopassa hienoisessa nousussa viime viikkoina. Suomen keskimääräinen tuottajahinta on jäänyt selvästi EU-maiden keskihinnan alle.

    Kesäkuun alussa Suomessa on maksettu e-luokan lihasta noin 2,13 euroa kilolta. EU-maiden keskiarvo oli 2,21 euroa. Saksassa hinta oli 2,31 ja Ruotsissa 2,33 euroa.

    Tanskassa hinta on EU:n tilaston mukaan matalin, 1,87 euroa kilolta.

    Porsaan hinta on kulkenut toiseen suuntaan. EU-maiden keskihinta porsaalle on ollut laskussa huhtikuun puolivälistä alkaen.

    Lisää aiheesta
    • Kaupan omilla merkeillä ja tuontitavaralla on Anne Kallisen mukaan hyvät ja huonot puolensa.

      Kauppa | S-ryhmä vaihtoi Atrian sianlihan ulkomaiseen – asiantuntija: ”Edullisuus tuntuu olevan tällä hetkellä tärkeintä”

      Tilaajalle
    • Tuotannon ei ennusteta voimakkaasti kasvavan ja kulutuksen odotetaan vahvistuvan, sillä Euroopan yleinen ruokainflaatio on heikkenemään päin.

      Maidontuotanto | Maidolle ja sianlihalle povataan positiivista virettä markkinoilla

      Tilaajalle
    • Siipikarjan hintaa on nostanut maailmalla hyvä kysyntä. Monessa maassa lintuinfluenssa on samaan aikaan vähentänyt tuotantoa.

      Lihantuotanto | Lihan hinnat nousussa maailmalla, Suomessa kulutus laskee

      Tilaajalle
    • Huhtikuun alussa sianlihan tuottajahinta oli Suomessa 2,14 euroa kilolta. Saksassa hinta oli 2,31 euroa, Ruotsissa 2,25 ja Tanskassa 1,89 euroa kilolta.

      Lihantuotanto | Tanskassa sian tuottajahinta on selvästi EU-maiden keskihintaa matalampi – hinnat kääntyneet Euroopassa laskuun

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Karjatalouden huima kehitys