
Lihan hinnat ovat maailmalla nousseet, kertoo YK:n ruoka- ja maatalousjärjestö (Fao).
Keskimäärin lihan hinnat nousivat huhtikuussa 1,6 prosenttia maaliskuusta. Nousussa hinnat olivat nyt maailmalla kolmatta kuukautta peräkkäin.
Siipikarjan hintaa on nostanut hyvä kysyntä ja yhtä aikaa lintuinfluenssa rajoittaa tuotantoa monin paikoin maailmalla.
Naudanlihan hintaa on nostanut myös hyvä kysyntä suurissa tuojamaissa.
Lampaanlihan hinnat ovat hieman elpyneet, kun tarjonnan odotetaan kausiluonteisesti vähenevän Oseaniassa. Maaliskuussa lampaan hinnat laskivat Australian rajusti kasvaneen tuotannon takia.
Sianlihan hinta on sen sijaan hieman laskenut maailmanmarkkinoilla huhtikuussa. Kysyntä on heikkoa niin Kiinassa kuin Länsi-Euroopassa.
Suomessa lihan kulutuksen kotimaisuusaste oli alkuvuonna keskimäärin 85,2 prosenttia.
Lihan kokonaiskulutus laski Suomessa tammi–maaliskuussa kaksi prosenttia viime vuodesta, selviää Kantar Agrin julkaisemista tiedoista.
Yhteensä lihaa kului 100,9 miljoonaa kiloa. Keskimäärin kulutuksen kotimaisuusaste oli 85,2 prosenttia.
Maaliskuussa lakot vaikuttivat kulutukseen tuonnin ja viennin laskun myötä, katsauksessa todetaan.
Vuoden alussa broilerin kulutus nousi prosentilla. Naudanlihan kulutus laski kaksi ja sianlihan kolme prosenttia viime vuoden tasosta. Karitsanlihan käyttö laski 23 prosenttia 0,5 miljoonaan kiloon.
Luonnonvarakeskuksen (Luke) mukaan naudan- ja sianlihaa tuotettiin tammi–maaliskuussa lähes sama määrä kuin viime vuoden vastaavana ajankohtana.
Siipikarjanlihan tuotanto väheni kaksi prosenttia. Lampaanlihan tuotanto väheni 15 prosenttia.
Yhteensä kaikkea lihaa tuotettiin kotimaassa 98,7 miljoonaa kiloa.
Sian- ja naudanlihan tuonti on ollut vähäisempää kuin vuosi sitten. Siipikarjanlihaa on tammi–maaliskuussa tuotu arviolta 7,1 miljoonaa kiloa, kun vuosi sitten määrä oli 7,0 miljoonaa kiloa.
Kaikilla lihoilla vienti on ollut viime vuotta vähäisempää.