
Rehujen hinnat laskevat tänä vuonna noin 8 prosenttia, arvioi Pellervon taloustutkimus (PTT) maa- ja elintarviketalouden ennusteessaan syyskuussa.
Määrällisesti edellisvuotta parempi kotimaan viljasato kasvattaa erityisesti rehuviljan tarjontaa, mikä laskee hintoja.
Muun muassa rehukauraa on varastoissa kysyntään nähden merkittävä määrä, PTT:n katsauksessa todetaan.
Maailmalla muun muassa soijan hinta on laskenut tänä vuonna. Tosin viime viikkoina soijan hinta on ollut nousussa, kun Kiina todennäköisesti alkaa jälleen ostaa soijaa Yhdysvalloista.
Viime vuonna rehujen hinnat laskivat PTT:n mukaan kotimaassa 11 prosenttia vuoteen 2023 verrattuna.
Ensi vuodelle PTT ennustaa rehujen hintoihin kolmen prosentin nousua.
Viljan tuottajahintojen ennustetaan ensi vuonna nousevan kotimaassa noin kaksi prosenttia kuluvasta vuodesta.
Tänä vuonna viljan tuottajahinnoissa on PTT:n mukaan laskua 20–25 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Viime vuonna lasku oli 10 prosentin luokkaa vuoteen 2023 verrattuna.
Viljan ylituotanto on painanut tänä vuonna hintoja niin kotimaassa kuin maailmalla.