• Heijastin on Habitaren voitokas unitila

    Habitare-messujen kahdennentoista suunnittelukilpailun on voittanut Elina Ulvio, jonka työ Heijastin vie kokijansa unenomaiselle retkelle heijastusten ja läpinäkyvien seinien tilaan.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous
    18.9.201317:46
    MT toimitus

    Habitaren suunnittelukilpailun aiheena oli tällä kerralla unitila, jossa tehtävänä oli suunnitella ja toteuttaa ajatuksia kaikkiin aisteihin vetoavasta paikasta, jossa voi uneksia paremmasta maailmasta.

    Kilpailun tuomaroineen akateemikko Juha Leiviskän mukaan Elina Ulvion työ Heijastin poikkesi muista jo ensimmäisessä vaiheessa, ja lopputulos ylitti odotukset.

    ”Heijastin on yksinkertaisesti ja selkeästi toteutettu rikas tilakokemus”, Leiviskä kiittää.

    ”Idea tuli ensin, ja sitten ryhdyin hakemaan netistä, mistä löytyisi materiaali, jolla idean voi toteuttaa”, Ulvio kertoo.

    Uusia avauksia muotoiluun

    Tänä vuonna Habitaressa esitellään muutoinkin merkittäviä uusia avauksia asumisen muotoiluun. Työpajoissa etsitään muun muassa ideoita uuteen lastensairaalaan ja perehdytään ikääntyvien esteettömään asumiseen.

    Nyt kolmatta kertaa koottu Trash design keskittyy arkkitehtuuriin. Designvuoden 2012 paviljongin puumateriaali on muuntunut kiinnostavaksi rakennelmien, kalusteiden, kasvilavojen ja puutarhapaviljonkien kokonaisuudeksi, josta kannattaa ammentaa ideoita myös omassa ympäristössä toteutettavaksi.

    Nyt 24. kerran järjestettävässä Habitaressa on 460 näytteilleasettajaa ja näyttelyalaa yli 15 500 neliömetriä. Mukana on niin huonekaluja, keittiöitä, kodinkoneita, tulisijoja, tekstiileitä, kylpyhuoneita ja saunoja, kotiteattereita kuin materiaaleja ja tarvikkeita sekä sisustamisen pientavaroita.

    Messukokonaisuudessa on myös valaistuksen erikoisnäyttely sekä antiikkia ja taidetta. Habitare on Helsingin messukeskuksessa, joka Habitaren yhteydessä julkisti uuden ilmeensä ja muokkasi nimensä lyhyemmin Messukeskukseksi. Yleisölle tapahtuma on avoinna perjantaista sunnuntaihin.

    Artikkelin aiheet
    Habitare
    sisustussuunnittelu
    muotoilu
    Elina Ulvio
    Heijastin
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle