• ESS: Jopa puolet lampaanvillasta menee roskiin tai poltettavaksi

    Suomalaisista lampaista kertyy vuodessa noin 90 000 kiloa villaa, josta jopa puolet menee hukkaan, kertoo Etelä-Suomen Sanomat
    Suomenlampaan villaa.
    Suomenlampaan villaa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous
    9.11.201816:25
    Maija Ala-Siurua

    Suomalaisista lampaista keritystä villasta jopa puolet päätyy roskiin tai poltettavaksi, kertoo Etelä-Suomen Sanomat. Ongelma on, että villaa ei käytetä. Villaa saataisiin enemmän markkinoille, jos sen keräilyverkosto kohentuisi nykyisestä ja villan hinta pysyisi suurin piirtein nykyisellään, kertoo ESS:lle erityisasiantuntija Milla Alanco-Ollqvist Pro Agriasta.

    Hän ei usko, että villan hintaa saadaan ylöspäin ulkomaisen halpatuonnin takia. Ainoa keino peitota tuonti olisi erikoistua erikoisvillaan ja -tuotteisiin.

    ESS:n haastattelema toiminnanjohtaja Marjo Simpanen Suomen Lammasyhdistyksestä kertoo, että suomenlampaan villa kiinnostaa ulkomailla. Hänen mukaansa on tahoja, jotka ostaisivat kaiken täällä tuotettavan villan.

    Etelä-Suomen Sanomat: Jopa puolet lampaanvillasta menee roskiin tai poltettavaksi – "Suomenlampaan villan arvot ovat samanlaiset kuin merinovillan"

    Artikkelin aiheet
    lampaanvilla
    suomenlammas
    villa
    kierrätys
    kestävä kehitys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle