Kiina on yli 6 miljoonalla lehmällään maailman kolmanneksi suurin maidontuottaja Yhdysvaltain ja Intian jälkeen, kertoo saksalainen Agrarheute. Kotimaan tuotanto ei kuitenkaan riitä 1,4 miljardin kiinalaisen tarpeisiin, ja Kiina onkin maailman suurin maidon ja maitotuotteiden tuoja.
Vuonna 2008 Kiina ravisteli niin kutsuttu ”melamiiniskandaali”. Kävi ilmi, että maitojauheiden proteiinipitoisuutta oli lisätty sekoittamalla jauheisiin teollisia muoveja. Monet vauvat kuolivat tai saivat pysyviä munuaisvaurioita.
Kiinalaisten luottamus kotimaiseen maitoon romahti, mikä johti tuonnin nopeaan kasvuun, Agrarheute kirjoittaa. Maan hallitukselle tuli kova kiire kehittää oman maan maidontuotantoa ja palauttaa kansalaisten luottamus.
Tuotannon kehittämistä jarruttaa pula maatalousmaasta. Kiinassa sijaitsee vain 11 prosenttia maapallon maatalousmaasta, ja tästäkin määrästä vain noin viidennes on varsinaisesti viljelyssä. Loput on niittyjä ja aroja, Agrarheute kirjoittaa.
Saksalaisjulkaisun mukaan noin 70 prosenttia Kiinassa tuotetusta maidosta tulee valtion omistamilta tiloilta. Suurimmilla niissä voi olla jopa yli 10 000 lehmää.
Agrarheute: China: Viel Milch aus staatlichen Megafarmen