• Ylitalon kauppapuutarha on vuoden paras kukkaviljelmä

    Pohjoismaiden suurimpiin kuuluva Kauppapuutarha Ylitalo on Suomen paras kukkaviljelmä tänä vuonna. Puutarha tuottaa muun muassa krysanteemia, saintpauliaa, syklaameja, joulutähtiä ja erilaisia viherkasveja.
    Kauppapuutarha Ylitalon viljelypäällikkö Minna Nissilä, toimitusjohtaja Juho Murto ja myyntipäällikkö Marko Jaakkola.
    Kauppapuutarha Ylitalon viljelypäällikkö Minna Nissilä, toimitusjohtaja Juho Murto ja myyntipäällikkö Marko Jaakkola. Kuva: Kauppapuutarhaliitto
    Maatalous|Puutarhatuotanto
    31.10.202414:45
    Maija Ala-Siurua

    Oripäässä sijaitseva Kauppapuutarha Ylitalo on palkittu vuoden parhaana kukkaviljelmänä Suomessa. Palkinto jaettiin keskiviikkona 29.10. Kauppapuutarhaliitto ry:n vuosikokouksessa.

    Ylitalo on yksi suurimmista pohjoismaisista ruukkukasvipuutarhoista, Kauppapuutarhaliitto kertoo tiedotteessaan. Yritys tuottaa ympärivuotisesti ruukkukasveja kotimaan markkinoille noin 2,8 miljoonaa kappaletta.

    Lähes neljän hehtaarin pinta-alalla kasvatetaan tulilatvaa, pelargonia, begoniaa, krysanteemia, saintpauliaa, syklaameja, atsaleaa ja joulutähtiä. Puutarhalla viljellään myös erilaisia viherkasveja.

    Ylitalo hyödyntää teknologiaa monin tavoin viljelyoloja, kuten lämpötilan, tuuletuksen, päivän pituuden ja kastelun, ohjaamisessa. Ruukkujen täyttö, pöytiin latominen ja harvennus tehdään työpisteessä koneellisesti robotiikan avulla.

    Vuonna 1981 perustetulla puutarhalla on 15 työntekijää. Lisäksi käytetään vuokratyövoimaa.

    Vuoden laatuottaja -tunnustus myönnetään vuosittain Sirkkalehtimerkkiä käyttäville puutarha-alan yrityksille. Laatutuottajien nimeäminen aloitettiin vuonna 1994.

    Tunnustus jaetaan kasvihuonevihannes-, kukka-, marjan- ja hedelmän-, taimitarha-, avomaan vihannes- sekä perunan tuottajille.

    Lisää aiheesta
    • Puutarhan yhteydessä sijaitsee myös kukkakauppa.

      Puutarhatuotanto | Koko ruukkukukkien kirjo – oripääläinen Martin Tarha palkittiin vuoden parhaana kukkaviljelmänä

    • Veljekset Jussi ja Ismo Lindroos jatkavat isoisänsä perustamaa yritystä.

      Puutarhatuotanto | Lindroosin Puutarha on vuoden paras kasvihuonevihannesviljelmä

    • Huiskulan puutarha. Ryhmäkuvassa Eppu Rantanen (vas.), Jaakko Rantanen, Mikko Koivuniemi, Johanna Nordman, Jenni Rantanen ja Jali Murto.

      Puutarhatuotanto | Kukkien vuoden 2022 laatutuottajana palkitulta puutarhalta löytyy pinta-alaltaan Suomen suurin kukkaviljelmä

    • Vuoden 2021 kukkien laatutuottajaksi valittu Lehtilän Kauppapuutarha kasvattaa muun muassa orvokkeja.

      Vuoden 2021 kukkien ja kasvituotevihannesten laatutuottajien palkinnot on jaettu – tunnustukset menivät Nurmijärvelle ja Laitilaan

    Artikkelin aiheet
    Kauppapuutarha Ylitalo
    vuoden kukkaviljelmä
    kukkaviljely
    puutarha-ala
    robotiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle