• Kukkien vuoden 2022 laatutuottajana palkitulta puutarhalta löytyy pinta-alaltaan Suomen suurin kukkaviljelmä

    Turkulainen Huiskulan Puutarha Oy on Vuoden 2022 kukkien laatutuottaja.
    Huiskulan puutarha. Ryhmäkuvassa Eppu Rantanen (vas.), Jaakko Rantanen, Mikko Koivuniemi, Johanna Nordman, Jenni Rantanen ja Jali Murto.
    Huiskulan puutarha. Ryhmäkuvassa Eppu Rantanen (vas.), Jaakko Rantanen, Mikko Koivuniemi, Johanna Nordman, Jenni Rantanen ja Jali Murto. Kuva: Vesa-Matti Väärä
    Maatalous|Puutarhatuotanto
    26.10.202217:00
    Tuulikki Viilo

    Turkulainen Huiskulan Puutarha Oy on palkittu vuoden 2022 parhaana kukkaviljelmänä Suomessa.

    Palkinto jaettiin keskiviikkona Kauppapuutarhaliitto ry:n vuosikokouksessa.

    Vuonna 1934 perustettu yritys viljelee kotimaisia koristekasveja 4,5 hehtaarin alalla, tiedotteessa kerrotaan.

    Puutarha on pinta-alaltaan Suomen suurin kukkaviljelmä.

    Lähes 90-vuotias yritys on lisäksi edelleen perheyritys. Huiskulan Puutarha Oy:n toimitusjohtajana toimii Jali Murto, yrityksen perustajien Reino ja Meeri Murron lapsenlapsi.

    Puutarhalla työskentelee vakituisesti noin 50 alan ammattilaista, ja sesonkihuipussa työntekijämäärä miltei kolminkertaistuu.

    Viljely oli aluksi lähinnä vihannestuotantoa, mutta kukkaviljelyn merkitys alkoi kasvaa, kun puutarhalla aloitettiin neilikan viljely. 1940-luvulla rakennettiin ensimmäiset kasvihuoneet.

    Tämä päivänä Huiskulassa viljellään laaja valikoima ruukkukasveja sekä sipulikukkia, tiedotteessa kerrotaan.

    Tulppaani on yksi puutarhan päätuotteista, jonka sesonki kestää joulusta pääsiäiseen. Lisäksi puutarhalla juurrutetaan pistokastaimia ja puolivalmisteita myös muiden kukkaviljelmien tarpeisiin.

    Vastuullisuudesta kertovat muun muassa yritykselle myönnetyt lukuisat sertifikaatit. Viimeisen 10 vuoden aikana yritys on pienentänyt sähkönkulutustaan 70 prosenttia.

    Tiedotteen mukaan rakenteilla on myös uusi biopolttoainetta käyttävä lämpökeskus.

    Ruukkukasvien viljely tapahtuu viljelypöydillä suljetussa kastelukierrossa, joten kasteluvettä ja ravinteita ei kulkeudu ympäröivään luontoon.

    Kukkien laatutuottajapalkinnon myöntää vuosittain Kotimaiset Kasvikset ry. Tunnustus on myönnetty vuodesta 1994 lähtien.

    Lisää aiheesta
    • Ihmisvilinää Lepaan näyttelyssä 2019. Seuraavien kahden vuoden näyttelyt korona pisti jäihin ja ne järjestettiin virtuaalisesti.

      Puutarhatuotanto | Puutarha-ala esittäytyy jälleen Lepaalla – näytillä muun muassa Suomen suurin imuri

    • Vuoden parasta kukkatarhaa pitävät Marjo (vas.), Tuula ja Rauno Nieminen.

      Kukkien laatutuottajat haluavat pitää maaseudun asuttuna

    • Orkidea ja kämmekkä tarkoittavat samaa, joten  kaupan orkideoita vastaavia kämmeköitä kasvaa runsaasti metsissämme.

      Luonto | Tiesitkö, että Suomen metsissä kasvaa orkideoita? – Katso kauniit kuvat

  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle