
Viime vuonna ensirekisteröitiin 854 maataloustraktoria, mikä on 30 prosenttia ja 374 traktoria vähemmän kuin vuotta aiemmin. Joulukuussa jäätiin 57 rekisteröintiin ja kuluva vuosi on alkanut taas alavireisesti. Jotain kertoo, että vuonna 1990 kaupaksi meni saman verran traktoreita kuukaudessa kuin viime vuonna yhteensä.
Merkittävää parannusta ei ole näkyvissä, sillä maatilojen talous on kireällä. Myös yleinen epävarmuus, viljan hinnan lasku ja kustannusten kuten lannoitteiden kallistuminen patoavat investointeja.
Traktorikauppa on vaikeuksissa monissa maissa. Saksassa ja Brittein saarilla menekki notkahti 12–13 prosenttia viime vuoden tammi-marraskuussa, Ranskassa saman verran. Hollannissa markkina puolittui edellisvuodesta.
Länsinaapurissa Ruotsissa myynti supistui reilut 3 prosenttia, vaikka vielä lokakuussa oltiin edellä edellisvuotta. Marras-joulukuussa markkinat lopahtivat ja viime vuoden myynti ylitti täpärästi 2 000 traktoria.
Poikkeuksiakin on kuten EU-tuista hyötyvä Puola, missä traktorikauppa on kasvanut liki 18 prosenttia. Myös Irlannissa ja Välimeren maissa kauppa on käynyt.
Poikkeuksiakin on kuten EU-tuista hyötyvä Puola, missä traktorikauppa on kasvanut liki 18 prosenttia.
Traktoreiden ohella myös Suomen puimurikaupassa oli hiljaista. Syksyn puinneille toimitettiin noin 80 konetta, yksi joka neljänteen kuntaan. Traktoreita riitti kolme kuntaa kohti, maatiloille, maanrakennukseen ja urakointiin.
Työttömyys on huipussa Suomessa verrattuna muuhun EU:hun ja huipussa on myös peltoala suhteessa traktorimyyntiin. Ruotsissa yhtä uutta traktoria kohti on noin 1 500 hehtaaria peltoa, kun Suomessa hätyytellään 3 000 hehtaaria.
Nyrkkisääntö on ollut, että valtakunnallisen myyntiverkoston ylläpitäminen edellyttää vähintään 100 uuden traktorin kauppaa. Edellisvuonna rajan ylitti kuusi traktoritaloa, viime vuonna enää yksi, Valtra. Lokakuussa kerrottiin, että CaseIH:ta ja JCB:tä edustanut NHK-keskus luopuu traktorikaupasta. Moni kauppaketju ryhtyi karsimaan ja keskittämään toimintojaan.
Ruotsissa yhtä uutta traktoria kohti on noin 1500 hehtaaria peltoa, kun Suomessa hätyytellään 3000 hehtaaria.
Valtrankin kappalemyynti aleni 90 traktorilla 466 rekisteröitiin, mutta markkinoiden hiljenemisen takia merkin markkinaosuus nousi lähes 10 prosenttiyksikköä 54,6 prosenttiin.
Kakkoseksi nousi hurjan kirin ansiosta Massey-Ferguson 81 rekisteröinnillä ja 9,5 prosentin markkinaosuudella ennen New Hollandia. John Deere jäi tilastossa neljänneksi.
Kyyti oli viime vuonna kylmää kaikille, mutta erityisesti Claasille ja Fendtille, joiden myynti putosi reilusti alle puoleen edellisvuodesta. Deeren ja Kubotan menekki kutistui lähes puoleen.
Juttua muokattu 27.1. klo 11.40 viimeistä edellisessä kappaleessa ja poistettu Massey-Fergusonin kohdalta viittaus varastorekisteröinteihin.