• Agrarheute: Saksassa rehupula pahenee – paikoin kaksi nurmisatoa menetetty kokonaan

    Pitkittynyt kuivuus ja helle ovat ajaneet osan Saksan kotieläintiloista vakavaan rehupulaan. Pahimmilla alueilla kaksi nurmisatoa on menetetty kokonaan ja myös maissisadon pelätään epäonnistuvan. Viljelijät vaativat nyt poikkeuksia ympäristörajoituksiin.
    Suomessa säilörehua on tullut tänä kesänä isoja määriä. Saksassa tilanne on toinen. Kuvituskuva.
    Suomessa säilörehua on tullut tänä kesänä isoja määriä. Saksassa tilanne on toinen. Kuvituskuva. Kuva: Seppo Pentti
    Maatalous|Maatalousyrittäjät
    30.7.202604:00
    Onni Puutio

    Kuivuus ja helle ovat ajamassa osaa Saksan kotieläintiloista rehupulaan, uutisoi saksalainen maatalouslehti Agrarheute.

    Erityisen vaikea tilanne on maan lounaisosissa sekä vuoristo- ja mäkialueilla, joissa nurmisadot ovat paikoin jääneet lähes kokonaan saamatta. Samalla huoli kasvaa myös maissisadon onnistumisesta, mikä voi heikentää eläintilojen rehutilannetta entisestään syksyllä.

    Pahimpia ongelmia on Agrarheuten mukaan raportoitu Allgäun alueelta Etelä-Saksasta. Siellä osa tiloista on menettänyt jo kaksi nurmisatoa kuivuuden vuoksi. Rheinland-Pfalzissa ensimmäinen ja toinen sato onnistuivat vielä monin paikoin kohtuullisesti, mutta kolmas sato jäi erityisesti eteläosissa suurelta osin tulematta.

    Saksan maatalousväki seuraa nyt säätä huolestuneena. Nordrhein-Westfalenin maatalouskamarin Jan‑Malte Wichern kuvasi tilannetta vakavaksi ja sanoi alueen tarvitsevan nopeasti pitkäkestoisia sateita.

    Samaan aikaan viranomaiset ja viljelijäjärjestöt etsivät keinoja rehupulan helpottamiseksi.

    Baden‑Württembergissä maatalousministeriö on muistuttanut viljelijöitä mahdollisuudesta ottaa osa kesanto- ja ympäristöaloista rehukäyttöön. Joitakin alueita voidaan syyskuun alusta lähtien laiduntaa tai niittää, mutta kaikki ympäristöohjelmien alat eivät kuulu poikkeusten piiriin.

    Viljelijäjärjestöt vaativatkin laajempia joustoja. Baden‑Württembergin viljelijäliitto haluaa, että ympäristöohjelmien alueet vapautettaisiin yleisesti rehuntuotantoon. Myös Baijerin viljelijäliitto on nostanut asian esiin, vaikka sen mukaan erityisiä kuivuuspoikkeuksia ei tällä hetkellä ole näköpiirissä.

    Agrarheute kertoo, että suurin huoli kohdistuu nyt säilörehumaissiin. Jos sateita ei saada pian, seurauksena voi olla merkittäviä satotappioita ja laadun heikkenemistä.

    Baijerissa maissipeltojen tilanne vaihtelee suuresti alueittain. Osa kasvustoista näyttää edelleen hyvältä, mutta erityisesti Frankenin alueella kuivuus on aiheuttanut voimakasta stressiä ja paikoin jopa täydellisiä satomenetyksiä. Münsterlandissa Pohjois-Saksassa maissitilannetta kuvattiin jo heinäkuun puolivälissä katastrofiksi.

    Maatalousneuvojat kehottavat kotieläintiloja varautumaan vaikeaan syksyyn hyvissä ajoin. Ala-Saksin maatalouskamari suosittelee rehujen ennakoivaa ostamista sekä vaihtoehtoisten rehuraaka-aineiden, kuten sokerijuurikaspuristeen, panimomäskin ja soijankuorien käyttöä. Lisäksi tiloja neuvotaan korjaamaan maissi tavallista aikaisemmin ja arvioimaan eläinmääriä kriittisesti.

    Pitkittynyt kuivuus muistuttaa jälleen siitä, kuinka herkkä Keski-Euroopan rehuntuotanto on sään ääri-ilmiöille. Monilla tiloilla ratkaisevat viikot ovat vielä edessä.

    Alkuperäinen uutinen: Futterknappheit: Trockenheit dorrt Grünland und Mais aus - wie Tierhalter reagieren

    Lisää aiheesta
    • Ruokatietoyhdistyksen kasvujohtaja Marjukka Mattio näkee Suomen ruokaviennissä suuria mahdollisuuksia. Mattio toimi aiemmin MTK:n maitoasiamiehenä.

      Ruoka | Ruokaviennin supervirkaan uusi tuttu nimi: ”Yritykset näkevät nyt entistä selvemmin mahdollisuuksia”

      Tilaajalle
    • Osassa päin maata viime viikon rankkasateet ovat koetelleet viljoja. Koko maassa näkymät ovat kuitenkin hyvät. Kuvituskuva.

      Kasvintuotanto | Suomen pelloilla poikkeuksellinen kesä: Puinnit voivat alkaa ennätysaikaisin

      Tilaajalle
    • Syysviljojen sato-odotukset olivat heikoimmat Satakunnassa, Varsinais-Suomessa, Kanta-Hämeessä ja Uudellamaalla, joissa yli puolet vastaajista arvioi sadon jäävän tavanomaista pienemmäksi. Kuvassa mallikkaasti talvehtinutta syysvehnää Etelä-Pohjanmaalla.

      Maatalousyrittäjät | Tuottajien satonäkymät tavanomaista heikompia useimmilla tuotantoaloilla

    Artikkelin aiheet
    rehupula
    kuivuus
    maissi
    nurmisato
    Saksa
    Kasvukausi 2026
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lämmön tuottaminen yhteiskunnassa on kriittistä. Poltettava materiaali, kuten hake lämmön lähteenä tasaa yhteiskunnassa energiaverkoston kuormitusta. Sähköä tarvitaan tuki kuljettimien käyttöön ja sytytykseen. Poltettavaa materiaalia, turvetta ja haketta, voidaan varastoida ylivuotiseksi.

    Koneviesti | Huoltovarmuus on kannattavuutta -hanke käynnistettiin Pirkanmaalla – hankkeessa keskitytään maatilojen huoltovarmuuteen

    Tilaajalle
  • Kotieläintilalla pitää olla mahdollisuus ylläpitää tuotantoeläinten hyvinvointia, ja tilalla on oltava varajärjestelmä poikkeustilanteiden varalle. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Karjatilat tarvitsevat puhdasta vettä ympäri vuorokauden myös poikkeusoloissa ‒ varajärjestelmät ovat välttämättömiä

  • Rakennettu infra, kuten sähköverkko on altis ulkopuoliselle tihutyölle. Sähköverkko saattaa vaurioitua myös vahingossa. Kuvan haruksellisen teräsportaali on keskellä nurmipeltoa ja sen läpi ajetaan useilla koneilla kasvukauden aikana. Leveys on hieman tarkka karhottimelle.

    Koneviesti | Poikkeusoloihin varautuminen pitäisi olla jatkuvaa ja systemaattista – kriittisintä on puhtaan veden saaminen

    Tilaajalle