• Afrikkalainen sikarutto jatkaa valitettavaa voittokulkuaan

    Tänä vuonna yli 20 Euroopan maata on kertonut afrikkalaisen sikaruton -taudinpurkauksista kotieläimenä pidettävissä sioissa.
    Suomalaiset siat ja villisiat ovat toistaiseksi säästyneet afrikkalaiselta sikarutolta.
    Suomalaiset siat ja villisiat ovat toistaiseksi säästyneet afrikkalaiselta sikarutolta.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous|Eläintaudit
    23.8.202310:00
    Maija Ala-Siurua

    Euroopassa on kuluvan vuoden alkupuoliskolla ollut tuotantosikaloissa enemmän afrikalaista sikaruttoa (ASF) kuin koko viime vuonna yhteensä. Tapauksista on ilmoittanut 22 maata, kertoo Agrarheute.

    Vuoden alusta kesäkuun loppuun ASF-taudinpurkauksia on Maailman eläintautijärjestön (WOAH) mukaan ollut 337 ja tautiin on sairastunut yli 600 000 sikaa. 16 maata on kertonut ASF-tapauksista villisoissa, taudinpurkauksia on runsas 3 300.

    Agraheute kuvaa Balkanin tilannetta erityisen dramaattiseksi. Esimerkiksi Bosnia-Hertsegovinassa on ASF:n takia tänä vuonna tapettu yli 15 000 sikaa. Tautitapauksia on lähes 250, joista vain 11 on todettu villisoissa.

    Kroatiassa puolestaan todettiin elokuun alkupuolella runsaan viikon sisällä 135 ASF-tapausta tuotantosioissa. Agrarheuten mukaan tauti kuritti vain pieniä takapihasikaloita.

    Agrarheute: ASP: Jetzt schon mehr Ausbrüche in Europa als 2022

    Lisää aiheesta
    • Villisikamessut järjestetään lauantaina 19.8.2023 klo 12 alkaenLappeenrannan raviradan katsomossa.

      Eläintaudit | Afrikkalainen sikarutto leviää edelleen Euroopassa – tuoreimmat tautitapaukset isossa sikalassa Virossa

    • Suomessa afrikkalaista sikaruttoa ei ole toistaiseksi todettu.

      Eläintaudit | Afrikkalainen sikarutto leviää vauhdilla Kroatiassa – virus livahti kesän aikana peräti 264 sikalaan

    • On arvioitu, että 60 prosenttia ihmisen taudinaiheuttajista on zoonooseja.Tällainen oli myös COVID-19 eli koronavirus.

      Eläintaudit | Lähialueillamme vaanii lintuinfluenssan lisäksi muitakin vastustettavia eläinten virustauteja − joukossa ovat muun muassa raivotauti sekä suu- ja sorkkatauti

  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle